Verkkouutiset

Maakuntajohtajat luottavat USU:n mukaan soten aikatauluun

Sote- ja maakuntauudistuksen aikataulua pidetään tiukkana, mutta realistisena.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Maakuntajohtajat uskovat edelleen sote- ja maakuntauudistuksen toteutuvan aikataulun mukaisesti.

Uutissuomalaisen teettämään kyselyyn vastasi 16 maakuntajohtajaa 18:sta, joista osa nimettömästi.

Lait on määrä käsitellä eduskunnassa heinäkuun alkuun mennessä, jolloin uudet maakunnat voisivat aloittaa toimintansa vuoden 2020 alussa. Vain kaksi maakuntajohtajaa kannattaa lokakuulle suunniteltujen maakuntavaalien lykkäämistä.

– Tuleva maakunta ei ole ”valmis” vuoden 2020 alusta vaan prototyyppi, jonka kehittämistä jatketaan yhtenäisenä organisaationa. Siirtymäaikoja tarvitaan lain toimeenpanossa, Pohjois-Savon Marko Korhonen sanoo USU:lle.

Johtajat pitävät aikataulua silti tiukkana. Siinä pysyminen edellyttää, että uudistukseen liittyvät lait hyväksytään eduskunnassa tänä kesänä.

– Kaikki on nyt lainsäätäjästä kiinni. Mikäli eduskunta ei lakipakettia heinäkuun alussa hyväksy, odotan hallitukselta uutta linjausta, Kymenlaakson Jaakko Mikkola toteaa.

Vain Uudenmaan maakuntajohtaja Ossi Savolainen pitää aikataulua täysin epärealistisena. Huolta herättää esimerkiksi tietojärjestelmien toimivuus määräaikaan mennessä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)