Verkkouutiset

USU: Epidemia tuplasi nuorisotyöttömyyden

Ilman koulutus- tai työpaikkaa olevien määrä ehti laskea neljä vuotta peräkkäin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Koronakeväänä alle 25-vuotiaiden työttömien työnhakijoiden määrä kaksinkertaistui. Se on enemmän kuin työttömyys keskimäärin.

Toukokuussa työttömiä nuoria oli työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) tuoreimman työllisyyskatsauksen mukaan 56 400. Huhtikuussa heitä oli sata vähemmän. Keväällä 2019 heitä oli noin 28 500.

Vuonna 2008 alkanut maailmanlaajuinen talouskriisi heijastui suomalaisnuorten työttömyyslukuihin voimakkaimmin vasta vuoden 2009 puolella. Nykymeno on hurjempaa:

– Silloin nuorten työttömien määrä kasvoi noin 17 000:lla edellisvuoteen verrattuna, nyt noin 28 000:lla, toteaa TEMin erityisasiantuntija Liisa Larja Uutissuomalaisen haastattelussa, josta uutisoi Etelä-Suomen Sanomat.

Kaiken kaikkiaan nuorten työllisyys väheni tämän vuoden toukokuussa 60 000 henkilöllä viime toukokuuhun verrattuna. Luku saadaan, kun 28 000 työttömän päälle lisätään ne, jotka ovat siirtyneet työmarkkinoiden ulkopuolelle.

– Aika iso osa niistä, jotka ovat menettäneet työpaikkansa tai eivät ole saaneet kaavailemaansa kesätyöpaikkaa, on opiskelijoita. He ovat keskittyneet opintoihinsa, elävät opintotuella ja nostavat opintolainaa, Larja kertoo.

Koronaepidemia on jarruttanut pahoin hyvää kehitystä. Esimerkiksi NEET-nuorten eli työelämän, koulutuksen, varusmiespalveluksen ja työvoimakoulutuksen ulkopuolella olevien nuorten määrä ehti laskea neljä vuotta peräkkäin.

Heidän osuutensa oli viime vuonna 9,3 prosenttia kaikista 15–29-vuotiaista, mikä on vähemmän kuin kertaakaan vuoden 2008 jälkeen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)