Juha Rehula. Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto

USU: Keskustan päättäjiä huolettaa yhteen suuntaan menevä kannatustrendi

Konkarikansanedustajat ovat huolissaan keskustan gallup-alamäestä.

Uutissuomalaisen haastattelemat keskustan pitkäaikaiset kansanedustajat Seppo Kääriäinen ja Juha Rehula myöntävät olevansa huolissaan puolueen tilanteesta ja gallup-alamäestä.

– Trendi huolestuttaa, kun se on koko ajan yhteen suuntaan, Seppo Kääriäinen sanoo USU:lle.

Juha Rehulan mukaan ei ole peilin vika, jos kuva on väärä.

– Minä menen kentälle tapaamaan ihmisiä, ja olen jo lähtenyt. Lapsille totesin, että jouluna nähdään. Minulle ei keskustan varapuheenjohtajana riitä se, että olen huolissani, Juha Rehula kommentoi.

Rehulan mukaan puolueen kone on ruosteessa ja rasvaaminen on aloitettu. Puheenjohtaja Juha Sipilän asema on hänen mukaansa kuitenkin hyvin vakaa.

– Sitä eroa on kavennettava, mitä ihmiset arjessa ajattelevat ja mitä herrat Helsingissä tekevät, Rehula sanoo.

Kommentit