Verkkouutiset

USU: Lääkekorvauksia 25 miljoonaa vähemmän kuin edellisenä vuonna

Diabetes- ja syöpälääkkeiden korvauksissa on tapahtunut suurin muutos.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kela maksoi lääkekorvauksia viime vuonna noin 25 miljoonaa euroa eli 1,8 prosenttia vähemmän kuin edellisenä vuonna.

Vuonna 2017 Kela korvasi lääkkeitä kaikkiaan noin 1,39 miljardilla eurolla. Vuotta aiemmin korvauksia maksettiin noin 1,41 miljardin euron edestä. Lääkekorvauksia sai viime vuonna hieman yli 3 miljoonaa suomalaista.

Viime vuoden alussa lääkekorvausjärjestelmään tehtiin useita uudistuksia, jotka saattavat nyt näkyä korvausmäärissä.

Yksi korvaussummien pienentymistä selittävistä tekijöistä on diabeteslääkkeiden korvauskäytännön muuttuminen.

Aiemmin muut kuin insuliinia sisältävät diabeteslääkkeet korvattiin täysmääräisesti. Viime vuoden alusta lähtien ne siirrettiin 65 prosentin korvausluokkaan.

– Selvästi merkittävin muutos on tapahtunut diabeteslääkkeissä, joista korvauksia on maksettu yli 30 miljoonaa vähemmän kuin vuonna 2016. Korvaukset ovat pienentyneet, mutta ostajamäärä ei ole pienentynyt. Tämän lisäksi insuliinilääkkeisiin on tullut jonkin verran hintakilpailua, mikä on ihan uutta, kertoo Kelan erikoistutkija Leena Saastamoinen Uutissuomalaiselle.

Myös syöpälääkkeistä on maksettu aiempaa vähemmän korvauksia. Syöpälääkkeistä maksettujen korvausten pienenemiseen vaikuttavat tarjolle tulleet rinnakkaisvalmisteet.

Lääkehävikki

Uudistuksessa myös erityisen kalliiden lääkkeiden korvauskäytäntöä muutettiin niin, että yli 1 000 euroa pakkaukselta maksavia lääkkeitä korvataan nykyään vain kuukauden tarvetta vastaava määrä. Aiemmin korvattiin kolmen kuukauden erä.

– On mahdotonta vielä varmaksi sanoa, miten suuri vaikutus korvauksiin tällä on ollut, mutta juuri lääkehävikin pienentämiseksi muutos tehtiin, Saastamoinen sanoo.

Hävikin pienentämiseksi myös kaikkiin korvattaviin valmisteisiin tuli toimitusväli, joka tarkoittaa sitä, että aiemmin ostettu erä on käytettävä lääkkeen määrääjän antaman ohjeen mukaisesti lähes kokonaan loppuun ennen kuin uudesta erästä voi saada korvausta.

Myös viitehintajärjestelmän uudistukset vaikuttavat lääkekorvauksiin.

– Viitehinta on entistä lähempänä kaikista halvimman valmisteen hintaa eli apteekki on pakotettu toimittamaan entistä halvempi valmiste Saastamoinen toteaa.

Muutoksilla tavoitellaan hallitusohjelmassa 150 miljoonan euron säästöjä. Vaikka valtio sai suoraa säästöä lääkekorvauksissa viime vuonna vain 25 miljoonaa, ei lukua voi suoraan verrata tavoitteeseen.

– Tavoitteen saavuttamista arvioidaan myös niin, että pyrimme laskemaan, mitä lääkekorvaukset olisivat olleet, jos muutoksia ei olisi tehty, Saastamoinen sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)