Verkkouutiset

Lähes puolet suomalaisista vastustaa terveysveron käyttöönottoa. LEHTIKUVA/KRISTIINA LEHTO

USU: Enemmistö vastustaa terveysveroa

Hallitusohjelman mukaan vero edistäisi kansanterveyttä ja kohdistuisi esimerkiksi sokeriin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Uutissuomalaisen gallupin mukaan veroa vastustaa 48 prosenttia ja kannattaa 37 prosenttia suomalaisista. Noin joka seitsemäs eli 15 prosenttia ei osannut kertoa kantaansa.

Valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) kertoi viime kuussa, että hallitus valmistelee terveysperusteisen veron käyttöönottoa. Hallitusohjelman mukaan vero edistäisi kansanterveyttä ja kohdistuisi esimerkiksi sokeriin.

Veronmaksajien keskusliiton pääekonomisti Mikael Kirkko-Jaakkola uskoo monen gallupiin vastanneen ajatelleen, että terveysvero olisi yksi vero lisää ja jonkinlainen veronkorotus kokonaistasoon.

– Ei ajatella sitä, laskettaisiinko jotain veroa samaan aikaan.

Hän pitää silti hyvänä saavutuksena, että terveysveroa puoltaa yli kolmannes suomalaisista.

Naisista terveysveroa puoltaa 39 prosenttia, miehistä vain kolmannes. Ikäryhmistä selvästi eniten kannatusta vero saa 30–44-vuotiailta. Heistä 44 prosenttia suhtautuu veroon suopeasti. 18–29-vuotiaissa ja 60–69-vuotiaissa kannatus jää 36 prosenttiin, 45–59-vuotiailla ja yli 70-vuotiailla 32 prosenttiin.

Mikä korkeammin koulutettu vastaaja on, sitä todennäköisemmin hän puoltaa terveysveroa. Vasemmistoliiton ja vihreiden kannattajat sekä suurituloiset ovat vankimmin veron kannalla.

Kaikkein voimakkaimmin terveysveroa vastustavat perussuomalaisten kannattajat, peräti kolme neljästä. Myöskään Pohjois-Suomessa asuvat ja he, jotka kertovat koulutuksekseen ”muu”, eivät verosta järin innostu.

Terveysperusteisesta verosta ei ole vielä laajempaa selvitystä käynnissä, kertoo valmisteverotusyksikön päällikkö Merja Sandell valtiovarainministeriöstä.

– Syksyn budjettiriihessä asiaa on linjattu niin, että ensin selvitetään, olisiko virvoitusjuomaveroa mahdollista muuttaa terveysperusteiseksi nykyistä selkeämmin. Sen jälkeen arvioidaan, mitkä ovat jatkoaskeleet, hän sanoo Uutissuomalaiselle.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)