Kaikissa vastaajaryhmissä on eniten niitä, jotka pitävät muualle Suomeen suuntautuvat matkustamismääränsä ennallaan. LEHTIKUVA/LAURA UKKONEN

USU: Enemmistö aikoo matkustaa kotimaassa kuten ennenkin

Suomalaisten matkailuhalut ovat ennallaan epidemiasta huolimatta.

Enemmistö suomalaisista aikoo matkustella tänä kesänä kotimaassa asuinmaakuntansa ulkopuolella vähintään yhtä paljon kuin muinakin kesinä, kertoo Uutissuomalaisen tekemä gallup.

Vastaajista 42 prosenttia kertoo reissaavansa asuinmaakuntansa ulkopuolella saman verran kuin aiemmin ja 13 prosenttia aiempaa enemmän. Tällaisia reissuja aikoo vähentää 23 prosenttia. Kaikissa vastaajaryhmissä on eniten niitä, jotka pitävät muualle Suomeen suuntautuvat matkustamismääränsä ennallaan.

Uutissuomalainen kysyi suomalaisten matkailuhalukkuudesta oman maakunnan ulkopuolelle, sillä koronavirustartuntojen määrä on ollut eri maakunnissa hyvin erilainen.

Matkailu- ja ravintolapalvelut -yhdistys MaRasta huomautetaan, että kotimaanmatkailun suosio on vielä suurempi, jos reissua ei kysymyksessä rajattaisi oman maakunnan ulkopuolelle.

– Jos helsinkiläinen lähtee lomailemaan Porvooseen, Loviisaan tai Hankoon, hän ei muka matkailisi kotimaassa. Tai tamperelainen, joka mökkeilee muualla Pirkanmaalla, kertoo toimitusjohtaja Timo Lappi Uutissuomalaiselle.

MaRa kysyi itse samaa asiaa ilman maakuntarajausta. Tuloksena oli, että 72 prosenttia suomalaisista matkailisi Suomessa vähintään saman verran kuin aiemminkin.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt