Verkkouutiset

USU: ARA-asuntoja puretaan tänä vuonna ennätysmäärä

ARA-tuettuja asuntoja puretaan tänä vuonna kaikkien aikojen ennätysmäärä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Näin ennakoi Uutissuomalaiselle Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA:n asuntomarkkina-asiantuntija Hannu Ahola.

Kuntien omistamiin tai muuten ARA-tuettuihin vuokrataloihin myönnettiin viime vuonna 1[nbsp]030 asunnon purkulupa ja vuonna 2018 ennätykselliset 1[nbsp]558 purkulupaa.

Tänä vuonna purettavien asuntojen määrä on nousemassa jopa 2[nbsp]000:een. Purkamista vauhdittaa se, että ARA:n myöntämää purkuavustusta on saatavissa nyt jopa 90 prosenttia purkukustannuksista aiemman 70 prosentin sijaan.

Iso osa purettavista taloista sijaitsee pienemmissä kunnissa, jossa kunnan vuokra-asunnoista on ylitarjontaa, eikä kuntien vuokrataloyhtiöillä ole varaa tai kiinnostusta kalliisiin peruskorjauksiin.

Määrällisesti mitattuna purkulupia on kuitenkin myönnetty eniten isoihin kaupunkeihin. Kärjessä ovat Helsinki, Oulu ja Kuopio.

– Kasvukeskuksissa on havahduttu, että hyvillä paikoilla voi olla huoneistojakaumaltaan ja tekniikaltaan vanhentuneita taloja. Tonteista taas on usein pula. Usein saadaan tuplattua asuntojen lukumäärä nykyaikaisella tekniikalla, kun rakennetaan uusi tilalle, Ahola selittää tilaston kärkikolmikon muotoutumista Uutissuomalaiselle.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)