Verkkouutiset

USU: 175 turvapaikanhakijan haku Välimeren leireiltä keskeytyy

Suunnitelmat Välimeren pakolaisten hakemisesta on toistaiseksi jäissä koronan vuoksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Hallituksen suunnitelma tuoda 175 turvapaikanhakijaa Välimeren alueelta Suomeen on toistaiseksi jäissä. Asiasta kertoo Uutissuomalainen.

Hallitus sopi helmikuun lopulla, että Kreikassa, Kyproksella, Maltalla ja Italiassa sijaitsevilta leireiltä voidaan hakea Suomeen 175 ihmistä. Hallituksen aikeena on tuoda Suomeen alaikäisiä sekä yksinhuoltajaäitejä.

Ihmisten siirtäminen on keskeytetty rajojen sulkemisen lisäksi siksi, ettei Kreikan viranomaisilla ole nyt mahdollisuuksia nimetä Suomeen tuotavia henkilöitä.

– Asiaan palataan sitten, kun rajanylitykset ovat taas mahdollisia, sisäministeriön johtava asiantuntija Kukka Krüger sanoo USU:lle.

– Heillä (Kreikan viranomaisilla) on nyt varmasti paljon muutakin työtä. Ei ole varmaa, pystyvätkö he käytännössä esittämäänkään ketään.

Kreikan ja Turkin rajalla on vielä paljon ihmisiä, mutta tilanne on sisäministeriön Krügerin mukaan rauhoittumaan päin. Syyrialaiset ovat ymmärtämässä, että vaikka he jotenkin pääsisivät Kreikkaan, on heidän hyvin vaikea jatkaa matkaansa syvemmälle Eurooppaan. Myös useimmat rajoista ovat koronaepidemian takia kiinni.

– Se on hellittämässä: ihmisiä on palaamassa pois sieltä rajalta, Krüger sanoo.

Kreikan leireillä ei ole viranomaisten tiedon mukaan vahvistettuja koronavirustapauksia.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)