Verkkouutiset

Useita tartuntoja tv-tuotannossa, yhtiö ei korvaa

Sairastunut syyttää yhtiötä epidemian vähättelystä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tv-kanava ja tuotantoyhtiö kieltäytyvät maksamasta korvauksia suositun tv-sarjan kuvauksissa koronaan sairastuneille kampaajille, uutisoi Aftonbladet.

Syksyn Ruotsin Idolsin kuvausten aikana usealla sarjan kilpailijalla ja tuotannon työntekijällä on todettu koronatartunta. Kuvausten alkuvaiheessa yhtiö edellytti hiusstylisteiltä kasvomaskin käyttöä, mutta linjaus ei koskenut kilpailijoita tai kuvausryhmää.

Aftonbladetin haastattelema stylisti kertoo saaneensa kuulla median kautta altistuneensa ohjelman kuvauksissa. Tuolloin hänellä oli todettu tartunta jo kolme päivää aikaisemmin. Sarjan kilpailijat olivat asioineet työntekijän hiussalongissa samana päivänä, kun kilpailijoista ensimmäisellä todettiin koronatartunta.

– Jouduin pysymään kotona kahden viikon ajan, ja koska olen yksityisyrittäjä, menetin siten kahden viikon tulot. Näin tilanteessa, jossa taloudellinen tilanne on koronan takia jo muutenkin vaikea. Osallistuin ohjelman tekoon ollakseni kiltti ja saadakseni salongilleni julkisuutta, hän sanoo.

Salongin omistajan mukaan tuotantoyhtiö ei ottanut koronaepidemiaa vakavasti.

Tv-kanava ja tuotantoyhtiö pahoittelivat viestintäkatkosta, mutta eivät aio maksaa kyseiselle henkilölle ja tämän kollegoille korvauksia. Kanavan mukaan on ”erittäin ikävää”, mikäli tartuntoja on tuotannon aikana todettu, mutta toteaa tartuntariskin olevan olemassa varotoimenpiteistä huolimatta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)