Verkkouutiset

Pfizerin rokoteannoksia. LEHTIKUVA/AFP Christof Stache

USA:ssa kertyy jo miljoonia ylimääräisiä rokoteannoksia

Arkansasin osavaltio on pyytänyt liittovaltiota keskeyttämään kokonaan uusien annosten toimittamisen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhdysvalloissa koronavirusrokotteiden tuotanto on ylittämässä ennusteiden mukaisesti kysynnän.

Moniin osavaltioihin on kertynyt New York Timesin mukaan varastoon jo miljoonia rokotteita, vaikka 43 prosenttia amerikkalaisista ei ole vielä saanut yhtäkään rokoteannosta. Jäljellä on monia syrjäseuduilla asuvia ja rokotteisiin epäilevästi suhtautuvia, joiden saaminen mukaan hankkeeseen olisi tärkeää rokotuskattavuuden kasvattamiseksi ja epidemian kuihduttamiseksi.

Tautikeskus CDC:n tietojen mukaan liittovaltio on toimittanut osavaltioille tähän mennessä 329 miljoonaa rokoteannosta, joista vasta 257 miljoonaa on annettu.

Esimerkiksi Pohjois-Carolinan osavaltio vähensi rokotetilauksiaan viime viikolla 40 prosentilla. Monet osavaltiot ovat pyytäneet vain 20–30 prosenttia toimitusten enimmäismäärästä. Arkansasin osavaltio pyysi keskeyttämään rokotusten toimitukset kokonaan jo huhtikuun lopulla.

Koronavirusepidemia vaikuttaa rauhoittuneen rokotushankkeen myötä eri puolilla Yhdysvaltoja. Muun muassa New Yorkin ja Michiganin osavaltiot ovat ilmoittaneet yhteiskunnan avaamisesta kesäkuun puolella.

Länsi-Virginian kuvernööri Jim Justice on vedonnut erityisesti nuoriin rokotusten ottamiseksi. Pelkona on, että virus pääsee edelleen kiertämään väestössä ja voi sairastuttaa riskiryhmiä, jos osa väestöstä on alttiina tartunnoille.

– En jaksa enää näitä maskeja, haluaisin niistä jo eroon, Justice sanoi.

Yhdysvalloissa on vahvistettu viime päivinä noin 42 000 uutta koronatartuntaa eli huomattavasti vähemmän kuin huhtikuun puolivälissä, kun päivittäisiä tautitapauksia oli noin 70 000 kappaletta. Maassa on käytetty pääasiassa Pfizerin ja Modernan mRNA-rokotteita.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)