Verkkouutiset

USA:ssa ihmetellään Suomea: Maailmassa on yksi paikka…

Amerikkalaislehti selittää Suomen rannikon 'ylösalaisin' olevaa maailmaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Condé Nast Traveler –lehdessä taivastellaan Suomen ja Ruotsin Itämeren rannikkoa ja sitä, kuinka täällä merenpinta laskee ja maa nousee toisin kuin muualla.

– Selitämme tätä ylösalaisin olevaa maailmaa, jutussa todetaan.

Artikkelissa kerrotaan, kuinka nouseva merenpinta ei ole enää sci-fiä vaan päivittäinen tosiasia. Esimerkkinä mainitaan muutaman viime vuoden aikana veden alle kadonneet viisi Salmonsaariin kuuluvaa saarta ja Yhdysvaltojen Jerseyn rannikolla yleistyneet tulvat.

– Maailmassa on kuitenkin yksi paikka, jossa huolestuneet asukkaat ovat joutuneet kohtaamaan päinvastaisen tilanteen. Merenpinnan joka laskee. Se on isompi ongelma kuin miltä se kuulostaa.

Condé Nast Traveler selvittää ilmiötä. Jo 10[nbsp]000 vuoden ajan kestäneen Maankohoamisen taustalla on viime jääkausi. Jäämassat painoivat maata alas ympäri Pohjolaa. Maanpinta alkoi kohota takaisin, kun jäät sulivat. Se jatkuu edelleen noin yhdeksän millimetrin vuosivauhtia – eli noin kolme kertaa nopeammin kuin Itämeri nousee.

Ilmiön varjopuolena mainitaan esimerkiksi se, ettei maa nouse tasaisesti. Suomessa Pohjanlahden rannikko nousee nopeammin kuin maa sisämaassa. Pieni ero riittää jutun mukaan vaikuttamaan jokien virtaukseen, mikä puolestaan lisää tulvia, kun lumet sulavat keväällä.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)