Verkkouutiset

USA:n Viron-suurlähettiläs kyllästyi Donald Trumpiin ja erosi

Suurlähettiläs ilmoitti erostaan Facebookissa vain kavereilleen julkaistussa päivityksessä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Foreign Policy-lehti kertoo, että vuodesta 2015 Yhdysvaltain Tallinnan-suurlähettiläänä toiminut James D. Melville Jr. on ilmoittanut jäävänsä eläkkeelle presidentti Donald Trumpin politiikan takia.

– Ulkoministeriön virkamiehen DNA:han on ohjelmoitu maan politiikan tukeminen, ja meille sanotaan jo heti alkuvaiheessa, että jos eteen tulee tilanne, jossa niin ei enää voi tehdä, erityisesti jos on vastuullisessa asemassa, on kunniallisin ratkaisu erota. Palveltuani kuuden presidentin ja 11 ulkoministerin ajan, en koskaan ajatellut sitä tapahtuvan itselleni, kirjoitti Melville vain kavereilleen tarkoitetussa Facebook-julkaisussa.

Donald Trump on juuri ennen 11.-12. heinäkuuta järjestettävää Naton huippukokousta ankaraa arvostelua Yhdysvaltojen eurooppalaisia liittolaisia kohtaan.

– Presidentin väitteet, että EU ”on perustettu tarkoituksenaan käyttää hyväksi Yhdysvaltoja, käymään säästöpossullamme”, tai, että ”Nato on yhtä huono kuin NAFTA” eivät ole ainoastaan faktisesti vääriä, vaan saaneet minut vakuuttuneeksi, että on aika lähteä.”, kirjoitti Melville.

Useita pitkän linjan amerikkalaisdiplomaatteja on eronnut Trumpin puolitoista vuotta kestäneen presidenttikauden aikana. Esimerkiksi joulukuussa 2017 Washington Postissa joulukuussa 2017 julkaistussa yhteiskirjeessä joukko Yhdysvaltain ammattidiplomaatteja ilmoitti eroavansa juuri samasta syystä kuin nyt Melville.

Trump oli jo aiemmin nimittänyt Melvillen seuraajaksi virolaispakolaisen pojan, amiraali Edvard Masson, mutta yllättäen perui nimityksensä toukokuussa sen kummempia perustelematta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)