Verkkouutiset

USA:n uusi Atlantin laivasto täyteen toimintavalmiuteen

Nopeassa tahdissa muodostetun 2. laivaston kerrotaan keskittyvän Venäjän sukellusveneiden torjuntaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhdysvaltain uusi 2. laivasto on saavuttanut vuodenvaihteessa täyden toimintavalmiuden, Yhdysvaltain laivastoinstituutin julkaisema USNI News kertoo.

USA:n Norfolkiin tukeutuva laivasto päätettiin perustaa vastauksena erityisesti Venäjän merivoimien lisääntyneeseen toimintaan ja venäläisten sukellusveneiden entistä kehittyneempiin suorituskykyihin.

– Yhä monimutkaisemmassa globaalissa turvallisuusympäristössä niin liittolaisemme kuin kilpailijamme ovat hyvin tietoisia siitä, että useat maailman liikennöidyimmistä laivaväylistä sijaitsevat pohjoisella Atlantilla, 2. laivaston komentaja, vara-amiraali Andrew Lewis sanoo.

– Kun tähän yhdistyy arktisten väylien avautuminen, kilpailtu alue on edelleen kasvamassa. 2. laivaston omistautuminen suorituskykyisten joukkojen kehittämiseen ja käyttöön varmistaa sen, että maamme on alueella läsnä alueella ja valmiina taistelemaan, jos ja kun käsky käy, hän toteaa.

Kesäkuussa 2018 Yhdysvaltain 2. laivasto osallistui mittavaan BALTOPS-merisotaharjoitukseen Itämerellä.

Tähtäimessä Venäjän sukellusveneet

USNI News kertoo useisiin lähteisiin nojautuen, että valmius Venäjän sukellusveneiden torjuntaan koko sotanäyttämön laajuisesti on 2. laivaston toiminnan keskiössä. USA:n merivoimien taholta tietoa ei ole vahvistettu.

– Venäjän uudet sukellusveneet on varustettu uuden sukupolven mereltä maalle -ohjuksin, joiden kantomatka muodostaa uhan useimmille Euroopan pääkaupungeista. Kreml on myös kehittämässä uudentyyppistä nopeaa ydinkärkitorpedoa, USNI News muistuttaa.

Amerikkalaisamiraali James Foggo arvioi joulukuussa Venäjän laivaston vedenalaisen toiminnan olevan aktiivisinta pitkään aikaan.

– Venäjä on jatkanut panostustaan vedenalaiseen toimintaympäristöön. Se on epäsymmetrinen tapa haastaa länttä ja Natoa, ja venäläiset ovat itse asiassa onnistuneet siinä varsin hyvin, Naton yhteisoperaatioesikunnan komentajana toimiva Foggo totesi.

– Yhdysvaltain sukellusvenejoukoilla on kuitenkin yhä kilpailuetu puolellaan. Olemme maailman parhaita, ja siitä meidän on syytä pitää kiinni, hän sanoi.

Joustava vastuualue

Muista järjestysluvuin nimetyistä USA:n laivastoista poiketen 2. laivastolle ei ole määritelty kiinteästi rajattua maantieteellistä toiminta-aluetta. Järjestelyn katsotaan mahdollistavan jatkuvan johtamisen ja valvonnan USA:n itärannikolta Grönlannin, Islannin ja Britannian rajaamalle merialueelle sekä edelleen Pohjoiselle jäämerelle ja Barentsinmerelle.

Jo viime syksynä 2. laivasto ilmoitti perustaneensa Islannin Keflavikiin uuden merioperaatiokeskuksen, jonka tehtävänä on muun muassa toimia USA:n Euroopan-laivastojoukkojen komentajan (NAVEUR) eteentyönnettynä johtamispaikkana.

Keflavikiin operaatiokeskuksella on USA:n merivoimien mukaan johtamisjärjestelmäkyky, edellytykset tilannekuvaan liittyvien indikaattorien ja varoitusten tuottamiseen sekä käskyjen antamiseen 2. laivaston Norfolkissa Yhdysvalloissa olevaan esikuntaan tukeutuen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)