Jyväskylän yliopiston apulaisprofessori Antero Holmila ja tutkija Matti Roitto ovat kirjoittaneet teoksen USA:n ulkopolitiikasta 1900-luvulta nykypäivään. Kirjoitusprojektin yhdeksi syyksi mainitaan, että nykyisin Yhdysvaltain ulkopolitiikan taustojen ymmärtäminen on tärkeämpää kuin koskaan.
Ensimmäisen maailmansodan jälkeen USA:n asema vahvistui huomattavasti. Siitä huolimatta maailmansotien välisiä vuosia on kuvattu isolationismin ajaksi, joka päättyi vasta joulukuussa 1941 Japanin hyökätessä Pearl Harbouriin. Tosin nykytutkimus on osoittanut, ettei USA:n eristäytyminen ollut niin täydellistä kuin aiemmin ymmärrettiin.
Toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvaltoja huolestutti kommunismin eteneminen. Presidentti Harry S. Truman loi uuden doktriinin, sen tavoitteena oli pyrkiä patoamaan kommunismin leviäminen kaikkialla maailmassa. USA:n kannalta vuosi 1949 oli kriittinen, tuolloin Kiina joutui kommunistien haltuun ja Neuvostoliitto räjäytti ensimmäisen ydinpomminsa.
Yhdysvaltain presidenttinä vuosina 1953–1961 toiminut Dwight D. Eisenhower oli ulkopolitiikassaan jatkuvasti haasteellisessa asemassa. Korean sota saatiin kuitenkin päättymään aikalaisten mielestä tyydyttävästi. Kylmä sota vakiintui maailmanpoliittiseksi tilaksi, vaikkakin Josif Stalinin kuolema vuonna 1953 loi lyhyen suojasään kauden.
1960-lukua leimasi Kuuban kriisi ja Vietnamin sota. Seuraavaa vuosikymmentä voi luonnehtia liennytyksen ajaksi, presidentti Richard Nixon avasi suhteet Kiinaan ja Neuvostoliiton kanssa solmittiin strategisten ydinaseiden rajoittamissopimus (SALT 1).
Ronald Reaganin nousu presidentiksi vuonna 1981 muutti monin tavoin Yhdysvaltoja, myös ulkopolitiikan osalta. Reaganin ensimmäisellä kaudella liennytys unohdettiin ja aloitettiin massiivinen asevarusteluohjelma.
Mihail Gorbatšovin tullessa Neuvostoliiton johtajaksi avautui tie uuteen liennytykseen, joka johti lopulta kylmän sodan päättymiseen. USA ja Neuvostoliiton sopu vaikutti moniin alueellisiin konflikteihin, koska sotaa käyvät maat eivät enää hyötyneet suurvaltojen kamppailusta. Esimerkiksi Etelä-Afrikan ja Angolan välillä alkoivat rauhanneuvottelut.
Kylmän sodan jälkeen
George H. W. Bushin tullessa presidentiksi vuonna 1989 USA oli ainoa supervalta, Neuvostoliitto oli sisäisten ongelmien repimä ja hajosi vuonna 1991.
Uudeksi ongelmaksi nousi kuitenkin Irak. Sen johtaja Saddam Hussein oli elokuussa 1990 miehittänyt Kuwaitin. Seurauksena ollut operaatio Aavikkomyrsky osoitti, miten modernin sotateknologian omaava valtio pystyi murskaamaan perinteiseen sodankäyntiin valmistautuneen massa-armeijan.
Sitä vastoin Yhdysvaltojen humanitaarinen interventio Somaliaan epäonnistui pahoin ja tiedotusvälineissä nähtiin, miten somalikapinalliset raahasivat amerikkalaissotilaiden ruumiita kadulla. Tämän jälkeen USA vetäytyi Somaliasta.
Bush hävisi vuoden 1992 vaalit ja tilalle nousi demokraattien Bill Clinton. Hänen ongelmakseen tulivat vuonna 1991 puhjenneet Jugoslavian hajoamissodat.
Aluksi Clinton oli edeltäjänsä tavoin nihkeä puuttumaan Balkanin tapahtumiin, mutta vuosina 1990-luvun puolivälissä tapahtuneet Sarajevon piiritys sekä YK:n julistamilla turva-alueilla tapahtuneet verilöylyt muuttivat linjaa. NATO päätti Yhdysvaltain johdolla aloittaa pommitukset, jotka johtivat rauhanneuvotteluihin.
Sen sijaan USA ei puuttunut keväällä 1994 Ruandassa puhjenneisiin levottomuuksiin, mitkä johtivat maan hutuenemmistön järjestämään systemaattiseen kansanmurhaan vähemmistönä olleita tutseja vastaan. Myöhemmin Clinton myönsi, että Ruanda oli hänen presidenttikautensa suurin ulkopoliittinen epäonnistuminen.
Clintonin hallinto joutui tekemisiin arabimaista kumpuavan terrorismin kanssa. Helmikuussa 1993 al-Qaida-terroristijärjestö iski New Yorkissa. Viisi vuotta myöhemmin USA:n suurlähetystöihin iskettiin tuhoisasti Keniassa ja Tansaniassa.
Kokonaisuutena Clintonin ulkopolitiikkaa on kirjassa luonnehdittu minimalistiseksi, suurimmat voitot tulivat globaalin ulkomaankaupan ja talouspolitiikan aloilla.
2000-luvun ongelmat
George W. Bushin presidenttikausi alkoi vuonna 2001 ja saman vuoden syksyllä tapahtuivat tuhoisat terrori-iskut. Bushin hallinto oli vakuuttunut Saddam Husseinin osuudesta tekoon ja maaliskuussa 2003 USA hyökkäsi Britannian tukemana Irakiin.
Holmila ja Roitto toteavat sodan olleen katastrofaalinen kömmähdys, joka alkumenestyksen jälkeen oli kallis ja turhauttava. Bushin toisen kauden päätyttyä vuonna 2009 hän oli mielipidetiedustelujen mukaan USA:n siihen astisen historian epäsuosituin presidentti.
Seuraaja Barack Obaman linjana oli reaalipoliittinen pragmaattisuus. Valta-asemastaan huolimatta Yhdysvalloilla ei ole rajoittamattomia resursseja käytettäväksi samaan aikaan joka puolella maailmaa.
Obaman kaudella kukaan ei voinut ennustaa vuoden 2011 ”arabikevättä” ja sen seurauksia erityisesti Syyriassa, missä konflikti jatkuu edelleen.
Nykyisen presidentti Donald Trumpin ulkopolitiikan ytimenä on Amerikka ensin –ajattelu. Siinä tärkeintä on turvata USA:n omat kansalliset intressit, oli kyse sitten turvallisuudesta tai kaupasta.
Antero Holmila & Matti Roitto: Rooseveltista Trumpiin. Yhdysvaltain ulkopolitiikka ja kriisit 1900-luvun alusta tähän päivään. 467 sivua. Docendo Oy.
JARKKO KEMPPI
