Verkkouutiset

USA:n strategiset pommikoneet palasivat pienelle atollille 15 vuoden jälkeen

B-1-koneet saapuivat Intian valtameressä sijaitsevalle Diego Garcian saarelle viime viikolla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhdysvaltain ilmavoimat on lähettänyt strategisia B-1B-pommikoneita keskellä Intian valtamerta sijaitsevalle Diego Garcian saarelle, jolla sijaitsee Yhdysvaltain sotilastukikohta, kertoo uutissivusto The Drive.

Kyseessä on ensimmäinen kerta yli viitteentoista vuoteen, kun B-1-pomittajia on Diego Garcian tukikohdassa. Viimeksi koneita oli saarella vuonna 2006.

B-1-pomittajien saapuivat tukikohtaan jännitteiden voimistuessa laajemmalla Aasian-Tyynenmeren alueella. Muun muassa Kiinan sotilaallinen toiminta on lisääntynyt merkittävästi Taiwaninsalmessa.

Yhdysvaltain puolustusministeriö ilmoitti B-1-koneiden ja 200 lentosotamiehen lähettämisestä tiistaina.

Puolustusministeriö ei kertonut koneiden tarkkaa määrää. Satelliittikuvissa kuitenkin näkyy kolme B-1-pomittajaa lentokentällä 18.- ja 21. lokakuuta.

Koneet saapuivat Diego Garciaan 17. lokakuuta ministeriön julkaisemien kuvatekstien perusteella.

B-1-koneiden lisäksi B-52-pomittajat ja B-2-häivepommittajat käyttivät Diego Garcian tukikohtaa iskuissa Afganistaniin 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)