Verkkouutiset

USA:n rahaministeri Kiina-neuvotteluista: Kauppasota on tauolla

Valtiovarainministerin mukaan tuontitullit voidaan palauttaa, mikäli Kiina ei pysy sovitussa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Valtiovarainministeri Steven Mnuchinin mukaan Yhdysvallat laittaa Kiinalle aiemmin keväällä asettamansa tuontitullit jäihin siksi aikaa, kun neuvotteluissa sovittuja puitteita yritetään toteuttaa, kertoo The Hill.

”Olemme laittamassa kauppasodan tauolle”, Mnuchin sanoi haastattelussa Fox-televisiokanavalla sunnuntaina.

Kiina ja Yhdysvallat julkaisivat aiemmin yhteisen julkilausuman, jonka mukaan Kiina tulee lisäämään merkittävästi yhdysvaltalaisten tuotteiden ja palveluiden tuontia. Huomattavia lisäyksiä on julkilausuman mukaan luvassa ainakin maatalous- ja energiatuotteisiin.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump asetti maaliskuussa Kiinalle tuontitullit teräksen ja alumiinin osalta. Kiina vastasi huhtikuun alussa asettamalla tuontitullit jopa 128:lle yhdysvaltalaistuotteelle.

Televisiohaastattelussa Mnuchin ei täsmentänyt, millaisisia määriä kiinalaisten on tarkoitus sopimuksen mukaan ostaa. Hän kuitenkin antoi ymmärtää, että tuontitullit voidaan myös palauttaa mikäli Kiina ei pysy sovitussa.

 

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)