Mark Esper. LEHTIKUVA / AFP Zakaria Abdelkafi

USA:n puolustusministeri: Voimme yhä iskeä

Amerikkalaisten ja iranilaisten virkamiesten mukaan avoimen yhteenoton todennäköisyys on laskenut.

Yhdysvaltain puolustusministeri Mark Esperin mukaan USA:lla on perustuslaillinen valta iskeä sekä Iraniin vastatakseen amerikkalaisjoukkoihin kohdistuneisiin hyökkäyksiin että Irakiin torjuakseen Iranin tukemia asejoukkoja.

Esperin mukaan Yhdysvaltain perustuslain toinen artikla valtuuttaa presidentin määräämään iskuja Iraniin, jos USA:n intressit ovat uhattuina.

Esper korostaa, että päätöslauselma asevoimien käytöstä terroristeja vastaan antaa Yhdysvaltain asevoimille oikeuden hyökätä Iranin tukemia sijaissotijoita vastaan Irakissa.

Amerikkalaisten ja iranilaisten virkamiesten mukaan tällaisen yhteenoton todennäköisyys on laskenut. Esperin mukaan USA pitää silti aluetta tarkasti silmällä.

– Katsomme Iranin olevan vastuussa sen tukemien asejoukkojen toimista. Pidätämme oikeuden itsepuolustukseen ja ryhdymme toimiin saattaaksemme nämä asejoukot vastuuseen, mikäli se on laillista ja tarkoituksenmukaista, Esper sanoo uutissivusto npr:lle.

Esperin mukaan Iranin Quds-joukkojen komentaja Qassem Suleimani tapettiin itsepuolustukseksi. Suleimani kuoli tammikuun alussa amerikkalaisten ilmaiskussa.

– Hänen (Suleimani) eliminoimisestaan oli täydellinen yhteisymmärrys, joka perustui hänen toimiinsa ja suunnitelmiinsa. Hän suunnitteli alueella suurta hyökkäystä, joka olisi johtanut avoimiin vihamielisyyksiin, Esper kertoo.

Presidentti Donald Trump on sanonut Iranin suunnitelleen hyökkäyksiä neljään Yhdysvaltain suurlähetystöön. Yhdysvaltain hallinto ei kuitenkaan toistaiseksi ole esittänyt konkreettisia perusteita näiden väitteiden tueksi.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt