Verkkouutiset

Kamala Harris ja Joe Biden Valkoisessa talossa. / LEHTIKUVA / AFP Nicholas Kamm

USA:n presidentillä ja varapresidentillä ongelmia yhteistyössä

Kymmenet hallinnon sisäpiiriläiset kertovat jännitteiden lisääntyneen viime aikoina.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenin ja varapresidentti Kamala Harrisin yhteistyön kerrotaan kangerrelleen syksyn aikana.

Taustalla ovat presidentin lainsäädännölliset haasteet ja demokraattipuolueen laskevat kannatuslukemat, joiden on arveltu lisäävän republikaanien mahdollisuuksia vuoden päästä pidettävissä kongressin välivaaleissa.

Tuoreen mielipidemittauksen perusteella Kamala Harrisin kannatus on varapresidenttien mittapuulla historiallisen alhaiset 28 prosenttia.

Kymmenet Valkoisen talon työntekijät ja hallintoa lähellä olevat tahot kertovat jännitteistä CNN:lle. Presidentin avustajien sanotaan käytännössä luovuttaneen Kamala Harrisin suhteen, jonka katsotaan epäonnistuneen muun muassa maan etelärajan siirtolaiskriisiä koskevissa lausunnoissaan.

Varapresidentin sivuuttamisesta on kirjoitettu myös paljon huomiota saaneessa Onion-satiirisivuston artikkelissa, jossa Valkoisen talon sanottiin ”kehottavan Kamala Harrisia istumaan koko päivän koneensa ääressä ja tarkkailemaan saapuvia sähköposteja”.

Tilanteen kerrotaan turhauttavan sekä Joe Bidenin että Kamala Harrisin esikuntia. Presidentin avustajat ovat seuranneet tarkasti mahdollisia irtiottoja ja epälojaaliuden merkkejä Harrisilta, jonka uskotaan pyrkivän vuonna 2024 Yhdysvaltain presidentiksi.

Valkoisen talon tiedottaja Jen Psaki kiisti väitteet sunnuntaina ja painotti, että varapresidentti on presidentin ”elintärkeä kumppani ja rohkea johtaja”. Biden ja Harris esiintyivät maanantaina korostetun yhtenäisesti infrastruktuuria koskevan lakiesityksen allekirjoitustilaisuudessa. Kamala Harris kehui presidentin kykyä ottaa eri osapuolet mukaan asian valmisteluun.

– Olet sekä vahva asioihin uskoja että rakentaja. Ja sen vuoksi meillä kaikilla menee paremmin, varapresidentti sanoi Valkoisen talon pihalla.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)