USA on lähettänyt sota-aluksia Persianlahdelle. LEHTIKUVA / AFP Mcsn Jason Waite

USA:n ja Iranin pattitilanne: Varoitus virhearvioista

Tutkijan mukaan maiden kiristyneet suhteet kuvastavat laajemmin USA:n presidentti Donald Trumpin ulkopolitiikkaa.

Yhdysvaltain ja Iranin välillä kohonneita jännitteitä pitäisi tarkastella yleisemmin osana  presidentti Donald Trumpin hallinnon ulkopolitiikkaa. Vaikka kumpikaan osapuoli ei haluaisi sotilaallista yhteenottoa, Yhdysvaltain ”maksimaalinen paine” Irania kohtaan on lisännyt riskiä virhearvioihin, todetaan Ulkopoliittisen instituutin FIIA Comment –julkaisussa.

– Iranin osuutta osapuolten väliseen vihamielisyyden kierteeseen ei pidä vähätellä. Toisaalta Trumpin hallinnon tapa käsitellä Iranin ydinohjelmaa ja vastata Iranin kasvavaan vaikutusvaltaan Lähi-idässä ovat osaltaan johtaneet nykyiseen umpikujaan, kirjoittaa tutkija Ville Sinkkonen.

Sinkkosen mukaan Yhdysvaltain ja Iranin väliset jännitteet kuvastavat laajemmin trumpilaista lähestymistapaa kansainväliseen politiikkaan.

– Trumpin hallinto on tehnyt selväksi, että se näkee maailman suvereenien valtioiden välisenä kilpakenttänä. Tällaisessa maailmassa Yhdysvaltojen täytyy valjastaa voimavarojansa kamppailuun paitsi suurvaltahaastajia myös ”roistovaltioita”, kuten Irania ja Pohjois-Koreaa, vastaan.

Yhdysvaltain johto on tosin omaksunut erilaiset lähestymistavat näihin valtioihin. Joulukuussa 2017 julkaistussa Yhdysvaltain kansallisessa turvallisuusstrategiassa moitittiin Iranin ydinsopimusta vajavaiseksi ja nimitettiin maata ”maailman johtavaksi valtiolliseksi terrorismin tukijaksi”, joka pyrkii horjuttamaan alueellista tasapainoa.

– Tätä näkemystä mukaillen Iranin ydinsopimus on jälleen yksi esimerkki merkittävästä monenkeskisestä sopimuksesta, jota Trumpin hallinto pitää Yhdysvaltain intressien vastaisena. Samaan tapaan Yhdysvallat vetäytyi Pariisin ilmastosopimuksesta vuotta aiemmin.

Molemmissa tapauksissa eurooppalaiset liittolaiset yrittivät tuloksetta saada Trumpin pyörtämään päätöksensä.

Jännitteet lisääntyneet

Vuosikymmeniä Yhdysvaltain ja Iranin suhdetta leimanneet jännitteet ovat lisääntyneet huolestuttavasti viime aikoina. Toukokuun alussa presidentti Trumpin hallinto vetosi tiedustelutietoon, jonka mukaan amerikkalaisjoukkoihin ja maan alueellisiin liittolaisiin kohdistuu kasvava uhka Iranin suunnasta.

Tähän Yhdysvallat vastasi lähettämällä lentotukialuksen, B-52-pommikoneita ja Patriot-ohjuksia Lähi-itään. Trump julisti myös, että Yhdysvallat sijoittaa 1 500 sotilasta lisää ”turvaamaan” läsnäoloaan alueella.

Iran puolestaan on vaatinut, että ydinsopimuksen jäljelle jääneiden osapuolten tulisi lievittää Yhdysvaltain määräämien pakotteiden vaikutuksia.

Toukokuun 8. päivänä, joka oli myös Trumpin Iranin ydinsopimuksesta vetäytymisen vuosipäivä, presidentti Hassan Ruhani ilmoitti, että Iran lakkaisi noudattamasta kahta sopimusehtoa, jotka koskevat uraanin ja raskaan veden varastoja.

Ruhani uhkasi myös Iranin aloittavan uraanin rikastamisen sopimusehtojen vastaisesti, mikäli sopimuksen muut osapuolet eivät löydä keinoja pakotteiden lieventämiseksi.

Taloudelliset pakkokeinot

Yhdysvaltain pyrkimyksellä kohdistaa ”maksimaalinen paine” Iraniin on sen alueellisten liittolaisten, kuten Israelin ja Saudi-Arabian, tuki. Sen sijaan niin Yhdysvaltain ja Euroopan kuin myös Yhdysvaltain ja Venäjän sekä Kiinan välillä on perustavanlaatuisia erimielisyyksiä siitä, miten tilanteessa tulisi edetä.

Sinkkosen mukaan Trumpin hallinnon lupaus käyttää hyväksi kaikkia mahdollisia vaikutuskeinoja on näyttäytynyt erityisesti taloudellisten pakkokeinojen hyödyntämisenä. Näihin ovat kuuluneet sekä pakotteet että tullimaksut.

– Toimintatapa heijastelee laajemmin Yhdysvaltojen johdon käsitystä siitä, miten maan tulisi käyttää valtaansa kansainvälisillä areenoilla. Iranin tapauksessa Trumpin hallinto ei ole vain palauttanut voimaan vanhoja pakotteita, vaan myös kiristänyt pakoteruuvia aiempaa tiukemmalle.

Näitä eri keinoja on täydennetty sekoittamalla riitaa haastavaa ja sovinnollista retoriikkaa, mikä on Sinkkosen mukaan keskeinen osa trumpilaisen ulkopolitiikan työkalupakkia.

– Tällainen asemointi ei ole Trumpin hallinnolle uutta. Esimerkiksi Pohjois-Korean tapauksessa presidentin alkujaan räväkkä retoriikka on neuvottelukanavien auettua vaihtunut pehmeäsävyiseen imarteluun.

Sinkkonen korostaa, että pohjimmiltaan Iraniin kohdistuvaa ”maksimaalisen paineen” -lähestymistapaa vaivaavat samat ongelmat kuin Trumpin hallinnon muutakin ulkopolitiikkaa.

– Yhtäältä Trumpin yksipuoliset toimintatavat ovat epäsuosittuja Iranin ydinsopimuksen muiden osapuolten keskuudessa. Tämä tarkoittaa, että eurooppalaisten liittolaisten tuki mahdollisen sotilaallisen yhteenoton sattuessa voi olla vähissä.

– Toisaalta on yhä epäselvää, millainen loppunäytös Trumpin hallinnolla on mielessä. Tyytyisikö Yhdysvallat paranneltuun sopimukseen Iranin ydinohjelmasta? Jos ei, mitä muita asiakysymyksiä mahdollinen uusi sopimus pitäisi sisällään?

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt