F-15-hävittäjä. / U.S. Air Force photo / Airman 1st Class Jordyn Fetter/Released

USA:n hävittäjiä hälytettiin, erikoisjoukot uhattuna

USA vastasi Turkin liittolaisjoukkojen etenemiseen Syyrian pohjoisosissa.

Yhdysvaltain asevoimien F-15-hävittäjien ja AH-64 Apache -taisteluhelikopterien kerrotaan hätyyttäneen Turkin tukemia miliisitaistelijoita kauemmas amerikkalaisjoukkojen asemista Pohjois-Syyriassa.

The Drive -sivuston mukaan alueella toimii aiemmasta vetäytymispäätöksestä huolimatta pieni määrä Yhdysvaltain sotilaita. Välikohtaus alkoi Vapaan Syyrian Armeijan (SNA) taistelijoiden edettyä Ain Issan kaupungin lähettyville noin 40 kilometriä Turkin rajan eteläpuolella.

Alueelle oli sijoitettu kurdien SDF-joukkoja tukevia Yhdysvaltain erikoisjoukkoja.

Taistelijat vetäytyivät lentokoneiden ja helikopterien ”voimannäytöksen” jälkeen ilman tulitaistelua. Yhdysvaltain puolustusministeriö on painottanut, että sotilaat voivat tarvittaessa vastata tulitukseen itsepuolustuksena.

SNA:n taistelijoiden kerrotaan rikkoneen sopimusta, jonka mukaan niiden on pidettävä riittävä turvaväli amerikkalaisjoukkoihin. Fox Newsin mukaan Yhdysvallat on jättänyt tapauksesta Turkin asevoimille virallisen valituksen.

On epäselvää, kuinka kattavasti Turkki pystyy ohjaamaan Syyriassa toimivia liittolaisryhmiään. SNA:n taistelijoiden toimintatapoja on jo arvosteltu voimakkaasti.

– Turkki on vakuuttanut meille, että nämä joukot toimivat sen alaisuudessa. Asia aiheuttaa kuitenkin jatkuvaa huolta, sillä tilanne voi muuttua sotatoimien myötä ja väkivallan pitkittyessä, nimettömänä pysyvä virkailija kertoo ABC Newsille.

– He olisivat voineet käyttää Turkin vakinaisia joukkoja. Sen sijaan alueella toimii näitä roistoja, bandiitteja ja piraatteja, jotka pitäisi pyyhkiä pois maan päältä, toinen korkea-arvoinen virkailija kertoi CNN:lle.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt