Verkkouutiset

Sotatekniikan salakuljetuksesta syytteet USA:ssa – ”kaikki Suomen kautta”

Epäillyn tekemien lähetysten kerrotaan menneen laivalla Tallinnasta Helsinkiin ja siitä edelleen Venäjälle.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhdysvalloissa on luettu keskiviikkona syytteet Suomeen kytkeytyvässä salakuljetus- ja rahanpesuvyyhdessä. Verkkouutiset on kertonut erikoisesta juttukokonaisuudesta ensimmäisenä tässä.

Kalifornian syyttäjänviraston tiedotteen mukaan vastaaja, Venäjän ja Viron kansalainen Valeri Kosmatshov, 66, on luovutettu viime viikolla Yhdysvaltoihin. Aiemmin salassa pidetyt syytteet on myös nyt julkistettu. Tapauksen toinen vastaaja ja Kosmatshovin liikekumppani, niin ikään 66-vuotias Venäjän kansalainen Sergei Vetrov, on yhä vapaalla jalalla.

Kosmatshovin epäillään yhdessä Vetrovin kanssa käyttäneen virolaisia Eastline Technology OÜ ja Adimir OÜ -yrityksiään kulisseina järjestelyssä, jossa amerikkalaista teknologiaa on salakuljetettu Venäjälle. Syytteen mukaan Kosmatshovin ja Vetrovin tarkoituksena on ollut uskotella amerikkalaisviranomaisille, että tavaraa viedään Viroon, vaikka todellinen päämäärä oli Venäjä.

Syyteasiakirjojen mukaan tavaran joukossa on ollut ainakin kaksikäyttötuotteiksi luokiteltuja ääriolosuhteisiin suunniteltuja mikropiirejä. Kaksikäyttötuotteilla tarkoitetaan sotilaskäyttöön soveltuvia tuotteita. Niiden vienti Venäjälle ilman vientilupaa on kiellettyä.

– Saatuaan nämä mikropiirit Viroon, syytetyt väitetysti salakuljettivat ne Venäjän federaatioon, osaksi käyttäen pestyä rahaa, tuomioistuimen tiedotteessa jatketaan.

Kohta on mielenkiintoinen tapauksen Suomi-yhteyden vuoksi. Verkkouutisten aiemmin hankkimien Yhdysvaltojen vientivalvonnan asiakirjojen mukaan Valeri Kosmatshov on itse myöntänyt viranomaisille kuljetustensa menneen ensin Tallinnasta lautalla Helsinkiin ja Suomen kautta edelleen Venäjälle. Välillä tavaraa lähetettiin myös suoraan Yhdysvalloista Suomeen kahdelle helsinkiläiselle logistiikka-alan yritykselle. Yhdysvaltojen viranomaisille annettiin kuva, että suomalaisyritykset olisivat tavaran loppukäyttäjiä, vaikka tavara menikin Venäjälle.

Esimerkiksi eräs tällainen suoraan Suomeen lähdössä ollut kuljetus pysäytettiin Yhdysvaltojen tullissa huhtikuussa 2013. ”Sähkötavaraksi” merkitty lähetys sisälsi kuitenkin tarvikkeiden sijasta Xilinx-yhtiön valmistamia ääriolosuhteita kestäviä logiikkapiirejä. Ne ovat sotilaskäyttöön soveltuvia kaksikäyttötuotteita.

Yhdysvaltojen vientivalvonta antoi viime vuoden syyskuussa päätöksen, jolla Valeri Kosmatshovilta, Sergei Vetrovilta ja heidän yrityksiltään evättiin oikeus viedä tavaraa Yhdysvalloista.

Päätöksessä kerrotaan, että Kosmatshovin yrityksiä pyöritettiin samassa osoitteessa Virossa. Toinen yrityksistä on sittemmin siirretty Valeria Mihhailovan nimiin. Hänen uskotaan olevan Kosmatshovin tytär.

– Kaikki Eastlinen lähetykset Venäjälle menevät Tallinnan ja Helsingin välisellä lautalla Helsinkiin ja sitten Suomen ja Venäjän välisen rajan yli, Kosmatshov kertoi kuulemisessa päätösasiakirjan mukaan.

Tämä viittaa yhdessä syyteasiakirjan tietojen kanssa siihen, että Kosmatshovin epäillään kuljettaneen kaksikäyttötavaraa Suomen kautta Venäjälle.

Asiakkaina Venäjän sotateollisuutta

Valeri Kosmatshovin tapaus kytkeytyy muutama vuosi sitten käsiteltyyn teknologian salakuljetusta koskeneeseen rikosjuttuun. Venäläissyntyinen Yhdysvaltojen kansalainen Pavel Flider pidätettiin Kaliforniassa maaliskuussa 2015 epäiltynä salakuljetuksesta ja rahanpesusta. Fliderin omistama Trident International -yhtiö oli muun muassa lähettänyt lukuisia epäilyttäviä Venäjälle tarkoitettuja tavaraeriä Kosmatshovin Adimir OÜ:lle Viroon ja kahdelle yritykselle Suomeen. Hän teki elokuussa 2016 sopimuksen viranomaisten kanssa ja myönsi rahanpesusyytteet.

Fliderin yritykselle oli maksettu ulkomaisista pankeista vuosien saatossa peräti noin 70 miljoonaa dollaria eli noin 65 miljoonaa euroa. Varoja on myöhemmin liitetty myös tutkivan journalismin organisaatio OCCRP:n paljastamaan ja toimittajien ”pesulaksi” ristimään venäläiseen rahanpesuoperaatioon. Yhdysvaltojen viranomaisten mukaan Pavel Fliderin kymmenien venäläisasiakkaiden joukossa olivat muun muassa venäläinen hävittäjävalmistaja MiG, Venäjän valtion puolustusteknologiayhtiö Sozvedzie, ilmailualan laitteita valmistavat GRPZ ja Aviaavtomatika ja tutkalaitteita valmistava Radar MMS.

Pavel Flider oli lähettänyt teknologiaa Venäjälle pitkään. Häntä kuultiin ensimmäistä kertaa epäiltynä vientisäännellyn teknologian lähettämisestä venäläisyhtiöille jo vuonna 2004. Tuolloin Flider järjesti Yhdysvalloista runaasti tavaraa venäläiselle VO Mashpriborintorgille. Liittovaltion poliisi FBI:n mukaan kyseessä on tunnettu Venäjän turvallisuuspalvelujen kulissiyhtiö.

Valeri Kosmatshovin epäillyt rikokset ajoittuvat samalle aikavälille kuin hänen yrityksensä yhteistyö Pavel Fliderin kanssa. Amerikkalaisasiakirjojen mukaan Kosmatshovin vientitoiminta on kuitenkin jatkunut vielä viime vuonnakin.

Kovat syytteet

Valeri Kosmatshov pidätettiin Tallinnassa viime vuoden syyskuun 12. päivänä. Viron hallitus hyväksyi hänen luovutuksensa Yhdysvaltoihin tämän vuoden tammikuun lopulla. Tuolloin julkisuuteen tiedotettiin ainoastaan, että Kosmatshovia epäillään kaikkiaan 52 rikoksesta vuosina 2012-2015. Luovutuspyynnön sisältö ja syytteet pidettiin Viron median mukaan salassa Yhdysvaltain pyynnöstä. Kosmatshovin nimeä ei myöskään vielä tuolloin julkistettu. Verkkouutiset sai kuitenkin vahvistuksen miehen henkilöllisyydestä hänen virolaiselta asianajajaltaan.

Nyt julki tulleet syytteet ovat vakavia. Kosmatshovia ja Vetrovia sekä miesten yrityksiä syytetään muun muassa 12 IEEPA-pakotelain (International Emergency Economic Powers Act) rikkomuksesta. 19 salakuljetusrikoksesta ja 17 kansainvälisestä rahanpesurikoksesta. Syyttäjänviraston tiedotteen mukaan IEEPA-lain rikkomuksista ja rahanpesurikokseita voidaan kustakin antaa enintään 20 vuoden vankilatuomio.

LUE MYÖS:
USA epäilee: Sotateknologiaa salaa Suomen kautta Venäjälle
Häntä USA epäilee Suomeen liitetyssä Venäjän salakuljetusjutussa
Huippuaseteknologiaa salakuljetettiin Suomen läpi Venäjälle vuosien ajan
Näin sotilasteknologiaa salakuljetettiin suomalaisyhtiöiden kautta Venäjälle

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)