USA:n ulkoministeriön päärakennus Washingtonissa. Wikimedia Commons/CC BY-SA 3.0

USA pudotti EU:n diplomaattisen aseman järjestöksi

Yhdysvallat laski varoituksetta EU:n edustuston diplomaattista statusta.

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpin hallinto on alentanut EU:n Washingtonin edustuston diplomaattisen statuksen valtiollisesta toimijasta kansainväliseksi järjestöksi, Deutsche Welle uutisoi.

Viime vuoden lopulla voimaan astunut päätös tuli varoituksetta ja yllätti EU-diplomaatit.

– Emme tiedä tarkkaan, milloin he tämän tekivät, koska he unohtivat sopivasti ilmoittaa siitä meille, asiasta perillä oleva nimettömänä pysyttelevä EU-virkamies kommentoi.

Lähteen mukaan EU vasta pohtii virallista vastausta asiaan.

– Voin vahvistaa, ettei tätä ole otettu hyvin vastaan Brysselissä, hän jatkaa.

Asiasta saatiin vihiä, kun EU:n Washingtonin lähettilästä ei kutsuttukaan viime vuoden lopulla korkean tason tilaisuuksiin samaan tapaan kuin ennen.

Lopullinen vahvistus tuli, kun Yhdysvaltain entisen presidentin George H.W Bushin valtiollisten hautajaisten järjestäjät paljastivat diplomaateille, että EU:n edustuston statusta on alennettu. EU:n Washingtonin lähettiläs David O’Sullivan pantiin hautajaisissa yli 150 hengen lähettiläsjonon viimeiseksi. Aiemmin hän olisi ollut virkaikäjärjestyksen mukaisesti ensimmäisten parinkymmenen lähettilään joukossa.

EU:n edustusto oli nostettu samaan asemaan kuin varsinaiset valtiot pitkän prosessin jälkeen presidentti Barack Obaman aikana syksyllä 2016. Päätös EU:n edustuston statuksen muuttamisesta on ilmeisesti tehty jossain vaiheessa lokakuun ja marraskuun vaihteessa.

Nimettömänä pysyttelevä EU-valtion diplomaatti Washingtonissa lyttää päätöksen statuksen alentamisesta. Hänen mukaansa kyse on poliittisesta ratkaisusta.

– Tässä ei selvästikään ole kyse pelkästä protokollasta, hän toteaa.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt