Verkkouutiset

USA otti tuhat ISIS-vankia, mutta kukaan ei tiedä mitä heille tehdään

Vankien joukossa on rivimiesten lisäksi terroristijohtajia ja pommintekijöitä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

ISIS-jihadistijärjestön tappiot ja sen viimeisten alueiden kapeneminen Syyrian Deir Ez Zorissa on johtanut erikoiseen pulmaan. Yhdysvaltojen ja liittolaisten joukot ovat vanginneet alueella kaikkiaan tuhat jihadistitaistelijaa. Military Timesin mukaan kukaan ei kuitenkaan tunnu tietävän, mitä vangeille pitäisi tehdä.

Osa vangituista on käytännössä sotilaallisesti kouluttamattomia rivimiehiä, jotka ovat taistelleet etulinjassa. Vankien joukossa on kuitenkin myös operaatioiden suunnitteluun koulutettuja jihadistitaistelijoita ja ”mestaripommintekijöitä”. Heitä pidetään uhkana Yhdysvalloille ja sen liittolaisille.

Oman lisäongelmansa muodostaa, että monet vangeista ovat USA:n tukemien Syyrian SDF-kapinallisjoukkojen hallussa. SDF on joutunut käytännössä hankalaan välitilaan sen jälkeen kun Yhdysvallat ilmoitti vetäytyvänsä Syyriasta.

Valtaosa vangeista on ISIS:n riveihin matkustaneita ulkomaalaisia vierastaistelijoita. Yhdysvaltojen ulkoministeriö on vaatinut jihadistien alkuperäisiä kotimaita ottamaan terroristit takaisin ja asettamaan heidät syytteeseen. Vain jotkut ovat tällaiseen ryhtyneet.

Yhdysvalloissa on pohdittu myös kaikkein vaarallisimmiksi arvioitujen ISIS-taistelijoiden kuljettamista Guantanamo Bayn vankilaan.

Yhdysvaltain erikoisoperaatioista vastaavaa päämajaa (U.S Special Operations Command) johtava kenraali Raymond Thomas III kertoi vankitilanteesta Yhdysvaltain senaatin kuulemistilaisuudessa. Hän varoitti samalla, ettei ISIS:n alueiden valtaaminen tarkoita järjestön lyömistä. Kenraalin mukaan ISIS tulee muuttumaan valtiota muistuttavasta rakennelmasta kapinaliikkeeksi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)