Kasvomaskit ovat pakollisia jo yli 50 maassa. LEHTIKUVA/AFP

USA muutti suositusta maskeista – Suomi ei suosittele

Viranomainen kehottaa nyt maskien käyttämiseen arjessakin.

Yhdysvaltain tartuntatautikeskus (Centers for Disease Control and Prevention, CDC) tiedottaa uusista kasvosuojan käyttösuosituksista Yhdysvalloissa. Nyt CDC suosittelee kasvosuojan käyttämistä myös joissain arkisissa tilanteissa.

Maskia suositellaan käytettäväksi paikoissa, joissa viruksen leviämisen estämiseksi suositeltua sosiaalista etäisyyttä on ovat vaikea ylläpitää. Esimerkkeinä mainitaan ruokakaupat ja apteekit sekä erityisesti alueet, joilla koronatartuntaa esiintyy paljon. Maskin käyttäminen on vapaaehtoista.

CDC painottaa syyn kasvomaskin uuden käyttösuosituksen johtuvan siitä, että taudin on havaittu leviävän myös oireettomilta kantajilta. Virus leviää amerikkalaisviranomaisten mukaan lähikontakteissa, esimerkiksi puhuessa, yskiessä ja niistäessä.

CDC:n ohjeen mukaan kasvosuojuksen voi tehdä itse kotoa löytyvistä materiaaleista. Korkean suojausluokan maskit on edelleen varattu vain niitä tarvitsevien ammattilaisten käyttöön.

Verkkouutiset uutisoi eilen eri maiden maskikäytännöistä. Suomessa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ei näe tarpeelliseksi maskien käyttämistä arjessa. THL:n linjaus on tässä Maailman terveysjärjestö WHO:n suosituksen mukainen. WHO:n on kuitenkin kerrottu harkitsevan maskisuosituksia uudelleen. Taustalla ovat tiedot maskien vaikutuksesta taudin leviämiseen joissain Aasian maissa.

Maskien käyttämisellä voi THL:n mukaan hillitä viruksen leviämistä pisaratartuntana. Omatekoisen maskin käyttäminen ei kuitenkaan THL:n mukaan suojaa viruksen leviämiseltä, vaan saattaa johtaa jopa päinvastaiseen, kun kasvoja tulee kosketeltua enemmän.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt