Verkkouutiset

USA asetti Venezuelan täyteen saartoon

Presidentti Donald Trumpin mukaan Venezuelan hallitus on jatkanut väärinkäytöksiään.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhdysvallat on laajentanut Venezuelaa vastaan asetettuja talouspakotteita ”täydelliseksi taloussaarroksi”.

CNN:n mukaan presidentti Donald Trumpin allekirjoittama asetus jäädyttää Venezuelan hallituksen ja siihen sidoksissa olevien tahojen varat sekä estää kaikki taloudelliset transaktiot ilman erityislupaa. Humanitaarisen avun ja hallituksen virallisen toiminnan ilmoitettiin jääneen poikkeuslistalle.

Yhdysvallat asetti taloudelliseen ja poliittiseen kriisiin ajautuneelle Venezuelalle pakotteita jo keväällä, jolloin presidentti Nicolas Maduro kieltäytyi neuvottelemasta opposition kanssa. Sosialistipresidentille uskolliset sotilaat ja turvallisuusjoukot estivät tuolloin myös humanitaarisen avun kuljettamisen maahan.

Suurin osa länsimaista ja Etelä-Amerikan valtioista on tunnustanut maan väliaikaiseksi johtajaksi opposition Juan Guaidon.

Donald Trump totesi kongressille osoittamassaan kirjeessä, että Venezuelan valtaapitävien omaisuus on syytä jäädyttää, sillä ”vallan anastanut Nicolas Maduron hallitus on jatkanut ihmisoikeusloukkauksia, mielivaltaisia pidätyksiä ja lehdistönvapautta”.

Venezuelan levottomuudet alkoivat viime vuonna, jolloin Venäjän, Kuuban ja Kiinan tukema Maduro valittiin uudelle kuusivuotiskaudelle. Vaaleja pidettiin räikeän epärehellisinä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)