Verkkouutiset

USA aikoo painostaa Kiinaa ihmisoikeuksista

Ulkoministerin mukaan USA aikoo painostaa Kiinaa kunnioittamaan ihmisoikeuksia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhdysvaltojen uusi ulkoministeri Antony Blinken kovisteli tiukkasanaisesti Kiinaa sen ihmisoikeusrikkomuksista, kertoo Financial Times.

Blinken kertoi puhelussaan Kiinan ulkosuhdehallinnon korkealle edustajalle Yang Jiechille, että USA aikoo painostaa Kiinaa parantamaan ihmisoikeustilannettaan Xinjiangin ja Tiibetin alueilla sekä Hongkongissa. Hän myös kehotti Kiinaa tuomitsemaan sotilasvallankaappauksen Myanmarissa.

– Tein selväksi, että Yhdysvallat puolustaa kansallisia etujaan ja demokraattisia arvojaan ja pitää Pekingiä vastuussa kansainvälisen järjestelmän väärinkäytöksistä, Blinken twiittasi puhelun jälkeen.

Blinkenin mukaan USA haluaa yhdessä liittolaistensa kanssa saada Kiinan vastuuseen sen yrityksistä horjuttaa Intian- ja Tyynen valtameren alueen sekä Taiwanin salmen vakautta.

Yang puolestaan kehotti Yhdysvaltoja korjaamaan virheitään ja toimimaan rakentavasti. Yang myös kehotti olemaan puuttumatta Xinjiangin, Tiibetin ja Hongkongin asioihin.

Presidentti Joe Bidenin hallinto on kutsunut uiguurien sortamista Xinjiangin maakunnassa kansanmurhaksi. USA on myös vaatinut Kiinaa lopettamaan Taiwanin pelottelun sen jälkeen kun kiinalaiset hävittäjät tunkeutuivat maan ilmapuolustusvyöhykkeelle ja simuloivat hyökkäyksiä USA:n lentotukialuksia vastaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)