Verkkouutiset

Valtiovarainministeriön osastopäällikkö, ylijohtaja Mikko Spolander. LEHTIKUVA/VESA MOILANEN

US: Rahaministeriö ennakoi: Koronan rajoitukset purettu syksyllä

Mikko Spolanderin mukaan loppuvuodelle ja ensi vuoden alkuun on tulossa talouden nousupyrähdys.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Valtiovarainministeriön ylijohtaja Mikko Spolander pitää Suomen talouden loppuvuoden näkymiä myönteisinä.

Yksityisen kulutuksen lisääntyminen ja kansainvälinen taloustilanne tuovat vauhtia myös Suomen kasvuvauhtiin.

– Talouteen tulee nousupyrähdys. Kun se ajoittuu vuoden loppupuolelle, niin se läikkyy vuoteen 2022, Mikko Spolander sanoo Uudelle Suomelle.

Valtiovarainministeriö julkaisee keskiviikkona uuden talousennusteensa. Joulukuisen arvion mukaan Suomen talous kasvaisi kuluvan vuoden aikana 2,5 prosenttia, ensi vuonna kaksi prosenttia ja 1,4 prosenttia vuonna 2023.

Mikko Spolander huomauttaa, että viime vuodesta selvittiin huomattavasti synkimpiä ennusteita paremmin. Koronan uusi epidemia-aalto toisaalta hyydytti tämän vuoden alkupuolen kasvua.

Ministeriön ennuste lähtee oletuksesta, että syksyllä ei enää rajoiteta elinkeinoelämää ja ihmisten arkea.

– Positiivisen yllätyksen paikka voi tulla, mikäli kansainvälinen talous lähtee vielä ennustettua kiivaampaan laukkaan, Spolander sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)