X
SULJE MAINOS
Ursula von der Leyen. LEHTIKUVA / AFP Kenzo Tribouillard

Ursula von der Leyen: EU:n pitää varmistaa, että EU-laki pätee Puolassa

EU-komissio selvittää, mihin toimiin se ryhtyy Puolan perustuslakituomioistuimen linjauksen vuoksi.

EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen sanoo olevansa ”syvästi huolissaan” Puolan perustuslakituomioistuimen linauksesta. Hän sanoo, että komissio tutkii linjauksen pikavauhtia.

– Sen jälkeen päätämme seuraavista askelista, von der Leyen sanoo tiedotteessaan.

Puolan perustuslakituomioistuin totesi eilen että osa EU:n perussopimusten artikloista on maan perustuslain vastaisia.
Von der Leyen katsoo, että EU:n velvollisuuksiin kuuluu huolehtia siitä, että Puolan kansalaisten oikeuksia suojellaan.

– Ensisijainen tavoitteemme on varmistaa, että Puolan kansalaisten oikeuksia suojellaan ja että he nauttivat EU-jäsenyyden tarjoamista eduista aivan kuten kaikki unionin kansalaiset.

Von der Leyenin mukaan myös Puolassa toimivat yritykset tarvitsevat varmuuden siitä, että maassa noudatetaan EU-tuomioistuimen päätöksiä. Hän sanoo, että EU:n säännöt ovat selvät.

– Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen päätökset sitovat kaikkien jäsenvaltioiden viranomaisia, myös kansallisia tuomioistuimia. Tähän kaikki jäsenmaat ovat sitoutuneet liittyessään EU:hun.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt