Verkkouutiset

Urpilainen: Veroparatiisien salaisuusverhot revittävä alas

Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen mukaan hallitus on toiminut kansainvälisillä kentillä aktiivisesti veroparatiisien sulkemiseksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Poliittinen momentum on ennennäkemätön ja nyt on aika toimia. Salaisuusverhot on revittävä alas ja yhdessä tuumin puolustettava reilusti toimivia yrittäjiä, palkansaajia ja sijoittajia, valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) sanoi STTK:n seminaarissa tänään torstaina.

Harmaan talouden on arvioitu maksavan Suomelle jopa 10–14 miljardia euroa. Hallitus tavoittelee harmaan talouden vastaisella toimintaohjelmallaan 300–400 miljoonan euron vuosittaista lisäystä verotuloihin ja sosiaalivakuutusmaksuihin.

– Harmaan talouden kutsuminen poliitikkojen mielikuvituksen tuotteeksi on ison ja vakavan ongelman täydellistä vähättelyä, jonka perusteita tai motiiveja on vaikea ymmärtää. Oli harmaan talouden tismallinen koko mikä tahansa, se on joka tapauksessa liian suuri ja sen kitkemiseksi on tehtävä töitä.

Urpilainen korostaa harmaan talouden ja veronkierron vastaisten toimien tärkeyttä julkisen talouden kestävyyden kannalta.

Urpilainen peräänkuulutti avoimuuden merkitystä myös muissa kuin veronkiertoon liittyvissä kysymyksissä. Hänestä sosiaali- ja terveysministeriön työryhmän selvitys työeläkeyhtiöiden johtoon kuuluvien henkilöiden sidonnaisuuksien raportoinnista ei mene riittävän pitkälle.

– Esitys vie asioita oikeaan suuntaan. Ei ole kuitenkaan riittävää, että yhtiön johtoon kuuluvien henkilöiden ja heidän puolisoidensa tekemät merkittävät kaupat raportoidaan vain Finanssivalvontaan. Johdon kauppojen pitää olla julkisia. Yksinkertaisinta olisi julkaista ne avoimesti esimerkiksi yhtiöiden nettisivuilla. Mitään salattavaa ei pitäisi olla.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)