Timo J. Tuikka. LEHTIKUVA/KIMMO MÄNTYLÄ

Urho Kekkosen valinnan ratkaisi naapurin 200 miljoonaa ääntä

Urho Kekkonen riekkuu historian tutkijan kyhäämässä mielikuvituspäiväkirjassa.

Nyt Urho Kekkosen särötöntä kunniaa ja mainetta suojelevat piirit kavahtavat. Elävällä tavalla kirjoittava historiantutkija Timo J. Tuikka päästää mielikuvituksensa valloilleen. Aiemminkin häntä on moitittu epäsovinnaisista sana- ja tyylivalinnoista, mutta nyt vakavuuden valvojat joutuvat ainakin kahden vaihtoehdon eteen. Nostaako syyttävä sormi näyttävästi pystyyn vai vaietako nuorten historiantutkijoiden kurittomuuden edessä. Mieleen tulee toinenkin ronskisti replikoiva tutkija: Teemu Keskisarja.

Vakavaa tutkimusta tekevälle voi sattua kuten Tuikalle. Hän oli nautiskellut Urho Kekkosen arkistossa pyhätön pomon, Pekka Lähteenkorvan kanssa homehtuneen vuoden 1946 Kindzmarauli-jämäpullon sisältöä onnekkain seurauksin. Tuuperrettuaan Tuikalle tuli kiire herätä ja rynnätä toilettiin, mutta hän puhkaiseekin arkiston pehmeän seinän. Näin Tuikka kuvailee löytäneensä Kekkosen salaiset päiväkirjat vuosilta 1956-1981.

Harva päätoiminen pakinoitsijakaan tähän pystyisi. Taustalla vankka tosiasiapohja ja hullunkurinen mielikuvitus Tuikka tulee kuvitellun UKK-päiväkirjan myötä valaisseeksi presidenttimme salaisimpia ajatuksia. Niissä UKK kuvailee, miten välttyä rautatieasemalla junasta hoipertelevan Leonid Brezhnevin viinankatkuista kielisuudelmaa tai kiemurrella himoitsemiensa naisten pauloissa. Viimeksi mainittujen suhteen Urhomme tunsi olevansa kuin koskessa etenevä avuton ajopuu.

Naiset hyvässä ja pahassa

Hyvinä hetkinä rouva Sylvi Kekkonen ei kysynyt mieheltään, milloin tämä tulee kotiin vai tuleeko laisinkaan. Urho tuumailee onnistunutta työnjakoa: Sylvi hoitaa huushollia, minä valtakuntaa. Joskus kuitenkin jatkuva yöjuoksu ja viinan juonti käyvät paatuneidenkin aviovaimojen hermoille:

”Gangsteri (Kekkosen taustakieroilija Arvo Korsimo) kävi aamupuurolla Kampinkadulla. Sylvi jätti mielenosoituksellisesti passaamatta piimän ja voin pöytään, kun luulee Arvon olevan se, joka vokottelee minua ryyppytouhuihin. Kerttu Korsimo puolestaan kuvittelee minun laittavan viinakekkulin Arvo-paran meheville huulille. Olemme Arvon kanssa sopineet, ettei tätä molemminpuolista väärinkäsitystä kannata korjata.”

Päiväkirjamerkintöjen väliin Tuikka on lisännyt ko. vuotta koskevaa tapahtumatietoutta, lyhyitä, ytimekkäitä päiväkirjoittajan mietelauseita, joita hän nimittelee termillä Reflektio. Esimerkiksi:

”Minua kosittiin tänään! Soitin heti Armi Ratialle ja pyysin lähettämään kolme metriä Marimekon hamekangasta laihialaisleskelle. Ratia ei huolinut rahaakaan vaan sanoi saamansa presidentin vientipalkinnon piisaavan. Taloudenhoitaja ei sitä tiennyt vaan valitti minun törsäävän tilini lasten puusuksiin, sotainvalidien puujalkoihin ja epätoivoisten naikkosten hamekankaisiin. Väitti minun olevan tasavallan presidentti eikä mikään joulupukki.” Reflektio: On suurta olla pienen kansan johtaja.

Neukkujen sydänystävä, mutta rehellisesti sanoen…

Yksi Kekkosen ajan suomettuneisuuden hirvittävimpiä taiteellisia monumentteja oli Edvin Laineen ja Viktor Tregubovitsin ohjaama Vladimir Leniniä palvoja elokuva ”Luottamus”. Käsikirjoitus oli hyväksytty jo vuonna 1974 Marxismi-Leninismin instituutissa.

Jotta elokuvasta onnistuttiin saamaan kaikki irti, kansliapäällikkö Jaakko Numminen johti prosessin valvontaa taloudellisen hyödyn valuessa myös elokuva-alan kapitalistiselle liike-elämälle. UKK kesäkuun 1. päivänä vuonna 1978:

”Kuuden korvilla sattui ilkeä työtapaturma, kun torkahdin Luottamus-elokuvan ensi-illassa. Olin jättänyt poikkeuksellisesti päivätorkkuni väliin ja silmäluomeni tuntuivat heti valojen sammuessa syntejäni painavimmilta. Havahduin Kutturan (=Kustaa Vilkuna, UKK-brändin sepittelijä) kyynärpäätökkäisyyn kuolan valuessa suunpielestä leuan liukumäkeä kaulamonttuun. Pomppasin unenpöpperössä jaloilleni ja koko sali hyppäsi perässäni. Onneksi Kiril Lavrov oli juuri tunnustamassa Suomen itsenäisyyttä, joten annoin Leninille spontaanit väliaplodit. Sali taputti seisaallaan monta minuuttia.”

Kokoomuslaisetkin hankkivat itselleen omia kotiryssiä, mutta se ei UKK:n silmissä vielä vaikuttanut aidolta ja palkitsemisen arvoiselta. Niin sanotut remonttimiehet kävivät polvistumassa, mutta pikemminkin herättivät sääliä ja naurua niin idässä kuin Tamminiemessä. Puhekopioitaan lähettelivät kaikki katuvaiset etukäteen, Rafael Paasiota presidentti nimittelee mannertenväliseksi nahjukseksi. Entäs Reflektio kokoomuksesta:

”Ruokin kokoomuslaisia ensi alkuun leivänmurusilla, ja jos myönteinen kehitys jatkuu, tiputtelen taskusta makkaranpalasia jalkoihini.”

Hännystelijöiden ohimarssi

Tavallaan historiantutkija Timo J. Tuikka on huumorillaan myös täysin metsässä. Jos Kekkonen olisi ollut näin pirullinen omia palvojiaan kohtaan, ei maamme olisi liukunut niin lähelle 100-prosenttista vaalikannatusta hipovan kommunistisen järjestelmän olosuhteita. Eikä tuleva presidenttimme Tarja Halonen tai monin tavoin palkittu Erkki Liikanen olisi uppoutunut sosialismin ihannointiin, kohteenaan DDR tai vastustamaan kaupankäyntimme solmimista länteen.

Kekkonen noukki irtopisteitä armahtamalla Hannu Salaman jumalanpilkkatuomiosta, mutta samalla halveksii Tuikan tulkitsemana myös muita liehitteleviä hengen jättiläisiä:

”Paljon on viinaa virrannut viime vuosina valjastamissani kulttuuripiireissä. Aloittaessani virassani minua tukevaan kirjailijapiiriin kuului 3,5 henkilöä: ystäväni Ilmari Turja, poikieni ystävä Jouko Tyyri, rahaa ja tunnustusta kauttani mankuva Ilmari Kianto sekä vuoroin tukeva ja vuoroin piruileva Matti Kurjensaari. Nyt perässäni hiihtää punavihreä kirjailijakansanrintama, joka kulkee Väinö Linnan viitoittamaa latua lopulliseen voittoon.”

Selitykseksi: tuo henkilön puolikas oli Kurjensaari – yhtä taitava haistelemaan aikansa ilmastonmuutosta kuin Olavi Paavolainen.

Timo J. Tuikka: Kekkosen salaiset päiväkirjat. Docendo 2020.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt