X
SULJE MAINOS
Kirjoittajan mielestä nyt on todella oikea aika keskustella sotesta. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Sini Ruohonen: Unohda Helsingin lihalinjaukset – sote-kannat esiin

Politiikan julkisuudessa on erikoinen tilanne.

Puheenaiheet ovat viime viikot keskittyneet muun muassa Afrikan tähti -pelin rasistisuuteen, pääministerin boomer-viestiin Instagramissa ja Helsingin kaupungin lihatarjoiluihin.

Suomessa toimitetaan maan historian ensimmäiset lähipalveluidemme tulevaisuutta linjaavat aluevaalit kahden kuukauden päästä. Uusien hyvinvointialueiden (21+Helsinki) budjetit ovat yhteensä yli 20 miljardia euroa – tarkoittaa yli 3 600 euroa jokaista suomalaista kohden. Ennakkoäänestyksen alkamiseen on alle 70 päivää.

Asia koskee meitä kaikkia – mutta hiljaista on.

Sote-uudistus on hallinnut yli 10 vuoden etenkin vaalikeskusteluja, mutta on sitä pidetty myös kestoaiheena vaalien välissä. Sote-uudistuksen edistyminen on ollut mittarina arvioidessa hallitusten toimintakykyä. Se on ollut myös kynnyskysymys hallitusohjelmista sovittaessa. Sipilän hallitus kaatui viime metreillä sote-uudistukseen.

Nyt todella on oikea aika keskustella sotesta.

Hallintotyö ei sytytä, mutta se on uusien aluevaltuustojen ensimmäinen työtehtävä 

Uusien aluevaltuustojen työ alkaa siitä, että ne kirjoittavat hallintosäännön ja luovat raamit sille, miten aluehallintoa jatkossa poliittisesti johdetaan ja valvotaan. Jokainen päätöksenteon ytimessä toiminut tietää, että hallintosääntö on merkittävin päätöksenteon ja valmistelun välistä toimintaa määrittelevä asiakirja.

Aluehallinnoista tulee maakuntiensa isoimpia työnantajia. Niiden budjetti tulee olemaan merkittävästi suurempi kuin esimerkiksi keskuskaupunkien. Mikä on oikea ja kustannustehokas tapa valmistella asioita valtuuston päätettäväksi? Tarvitaan ilmiselvästi esimerkiksi useampia eri sektoreihin keskittyviä lautakuntia tai vastaavia toimielimiä.

Uusien valtuutettujen joukossa on oltava riittävä määrä ymmärrystä kunnallis- ja muustakin julkisesta hallinnosta. Millaisia valuvikoja ei ole syytä toistaa, millaista esittely- ja valmisteluvaltaa virkakunnalle annetaan ja millaiset toimielimet ainakin tarvitaan päätöksenteon onnistumiseksi?

Talous keskiössä – verokeskustelua ei tule sivuttaa  

Aluehallinnon rahoitus tulee valtiolta. Käytännössä kuntien tuloja siirretään valtiolle – kunnissa verotus laskee karkeasti 12 prosenttiyksikköä ja tämä osuus siirtyy valtion verotettavaksi. Samalla uudistetaan valtionosuusjärjestelmää.

Muutos on valtava. Nykyinen hallitus on linjannut, että tuleville aluehallinnoille tulisi antaa verotusoikeus. Tällöin Suomessa olisi kolme todennäköisesti progressiivista toisistaan erillään määrättyä tuloveroa – vaikea nähdä tämän johtavan muuhun kuin ansioverotuksen merkittävään kiristymiseen.

Vaikka verotusoikeuden antaminen aluehallinnolle on seuraavan eduskunnan päätösasia, aluevaaleissa ei aihetta missään nimessä pidä ohittaa. On ilmeistä, että uusia aluevaltuustoja kuullaan rahoituksen järjestämiseen liittyvissä kysymyksissä. Se, millaisia kantoja puolueet ja ehdokkaat ottavat verotuskysymykseen nyt, sitoo pitkälti myös tulevien eduskuntavaalien linjauksia – ja näin ollen seuraavan hallituksen muodostamista ja päätöksentekoa.

Suhtautuminen yrityksiin ja kolmanteen sektoriin palvelujen tuottajina 

Laki mahdollistaa, että jatkossakin palveluja voivat tuottaa myös yritykset ja järjestöt.  Aluevaltuustot tulevat päättämään, kuinka paljon ostopalvelujen käyttöä mahdollistetaan ja missä määrin, jos ollenkaan, palveluseteli otetaan käyttöön. Harkinta tehdään siis kussakin aluehallinnossa erikseen ja siksi valta on aluevaltuustojen käsissä.

Olisi tärkeää mahdollistaa terveyspalveluissa monipuolisesti erilaisia tuottajavaihtoehtoja – palveluseteli kannattaa tarjota niille ihmisille, jotka haluavat valita itse. Laki määrittelee tarkasti palvelutuotantoa eikä poista järjestäjien vastuuta. Kuten hyvin tiedämme, terve kilpailutilanne kirittää sekä asiakaspalvelun laatua että kustannuksia.

Myös hankinnoissa voidaan vaikuttaa kustannuksiin. Hankinnoissa on käytävä markkinavuoropuhelua ja ne on tarvittaessa pilkottava pienempiin osiin, jotta eri kokoiset yritykset voivat osallistua kilpailutukseen, jolloin saamme notkeutta, nopeutta, laatua ja toimitusvarmuutta.

Sopimusosaaminen on arvokasta. Siinä tulee painottaa laatua sekä osata valvoa toteumaa ja hallita juridiset kysymykset. Yksityiset palveluntuottajat tulee nähdä kumppaneina, joiden kanssa kehitetään yhä parempia palveluja. Alalla on jo nyt noin 18 000 yritystä ja 10 000 järjestön joukko tuottamassa palveluja.

Aluehallinnon yhteistyö kuntien ja korkeakoulujen kanssa  

Varsinkin suurimmat kaupungit ovat olleet avoimen kriittisiä aluehallinnon syntymiselle. Eikä ihme, sillä budjettien leikkaantuessa näin merkittävästi, jää vähemmän mahdollisuuksia vaikuttaa investointeihin ja kasvuun.

Kunnille kuitenkin jää vastuulleen huolehtia ennaltaehkäisevistä palveluista. Liikuntaa ja kulttuuria ei tuoteta lakisääteisesti, mutta ne vaikuttavat paljon ihmisten hyvinvointiin ja siten sotepalvelujen kysyntään. Yhteys myös sivistyspuoleen on ilmeinen. Kuinka koulujen ja aluehallintoon kuuluvien palvelujen välinen keskusteluyhteys säilyy tai jopa paranee?

Yhteys on syytä olla vahva myös tutkimukseen ja korkeakoulutukseen. Yliopistollisista keskussairaaloista tulee jatkossakin saada huipputasoista erikoissairaanhoitoa. Yliopistollinen sairaala vaatiikin oman määrittelynsä turvaamaan sen toiminnan ja kehityksen.

Sujuvampi hoitoon pääsy on kaikkien yhteinen tavoite 

Poliittista debattia ei synny siitä, lyhennetäänkö jonoja tai halutaanko turvata lähipalvelut. On selvää, että hoidon laadusta ei voida tinkiä ja väestön ikääntyminen lisää painetta entisestään.

Sen sijaan erilaisten keinojen esittäminen on olennaista. Halutaanko luoda omalääkäri-järjestelmä? Mahdollistetaanko siinä myös yksityisten tuottajien olla heti mukana samoilla ehdoilla kuin sote-alueen omat tuottajat? Vai odotetaanko, että ensin on koulutettu varmasti riittävästi lääkäreitä? Millaisia tavoitteita IT-järjestelmille asetetaan? Kuinka asiakasosallisuutta voidaan lisätä? Voiko sen toteuttaa antamalla asiakkaalle oikeus oikeasti olla asiansa subjekti/toimija – ja tarvittaessa tukea häntä siinä?

Halutaanko matalan kynnyksen terveyspisteitä esimerkiksi kauppakeskusten yhteyteen vai keskitettyjä ratkaisuja? Rakennetaanko palvelutuotantoa ylhäältä vai annetaanko asiakkaan valintojen ohjata?  Näihin kysymyksiin olisi hyvä saada puolueiden ja ehdokkaiden näkemyksiä.

Keskustelu sotesta on käytävä juuri nyt. Ohjelmat syntyvät puolueissa valtakunnan ja piirien tasolla. Poliitikkojen pitää herätä, mutta myös median. Kansalaiset on saatava kiinnostumaan aiheesta. Äänestysaktiivisuuden murehtimisen sijaan on syytä laittaa sotea koskevat asiakysymykset politiikan julkisuuden keskiöön.

Sini Ruohonen

Sini Ruohonen

Kirjoittaja on Ajatuspaja Toivon toiminnanjohtaja

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt