Verkkouutiset

Näin paljon pidempään eläkkeelle jäävä keskimäärin nukkuu

Unen kesto pitenee ja univaikeudet vähentyvät eläkkeelle siirryttäessä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kun työntekijät jäävät vanhuuseläkkeelle, he nukkuvat keskimäärin 20 minuuttia pidempään kuin ennen eläkkeelle siirtymistä. Unen laatu paranee, sillä erityisesti liian aikaisia heräämisiä ja virkistämätöntä unta koetaan vähemmän eläköitymisen jälkeen kuin viimeisten työvuosien aikana.

Turun yliopiston tutkijat havaitsivat yhteistyössä Työterveyslaitoksen, Helsingin yliopiston ja Lontoon yliopiston tutkijoiden kanssa tekemässään tutkimuksessa, että itseraportoitu unen kesto piteni noin 20 minuutilla eläkkeelle siirryttäessä ja pysyi saavutetulla tasolla vielä useita vuosia eläköitymisen jälkeen.

Unen kesto piteni erityisesti sellaisilla henkilöillä, joilla ennen eläköitymistä oli univaikeuksia tai jotka käyttivät runsaasti alkoholia. Eniten yöuni piteni kuitenkin heillä, joilla yöuni oli jäänyt lyhyeksi työssä ollessaan. He nukkuivat eläkkeellä 45 minuuttia pidempään kuin viimeisien työvuosien aikana.

– Riittävä määrä unta on terveyden ja toimintakyvyn kannalta erittäin tärkeää. Toki unen tarve on yksilöllistä, mutta yli 65-vuotiaiden suositellaan nukkuvan 7–8 tuntia yössä. Eläköityminen mahdollistaa pidemmät yöunet, sillä esimerkiksi työajat eivät enää säätele nukkumaanmeno- ja heräämisaikoja, toteaa tohtorikoulutettava Saana Myllyntausta, jonka väitöskirjatyöhön tutkimus kuuluu.

Erityisesti aikaiset heräämiset ja virkistämätön uni vähenivät

Erilaisia univaikeuksia koki viimeisten työvuosien aikana 30 prosenttia eläkkeelle jäävistä, mutta eläkkeelle siirtymisen jälkeen univaikeuksia kokeneiden osuus oli enää 26 prosenttia.

Erityyppisistä univaikeuksista havaittiin vähentyvän erityisesti liian aikaisten heräämisten ja virkistämättömän unen, jossa henkilöllä on tavallisen pituisen yöunen jälkeen väsymyksen ja uupumuksen tunteita. Univaikeudet vähenivät erityisesti ihmisillä, jotka ennen eläköitymistä kokivat työnsä stressaavaksi ja terveytensä huonoksi.

Eniten univaikeudet vähenivät kuitenkin heillä, jotka kokivat psyykkistä kuormittuneisuutta ennen eläköitymistä.

– Esimerkiksi työhön liittyvän stressin tiedetään häiritsevän unta ja yksi syy univaikeuksien vähenemiseen eläköitymisen yhteydessä voisikin olla juuri työstressin poistuminen, Myllyntausta toteaa.

Tutkimuksessa seurattiin noin 5800 Työterveyslaitoksen Kuntasektorin henkilöstön seurantatutkimukseen osallistunutta työntekijää, jotka olivat jääneet vanhuuseläkkeelle vuosien 2000–2011 aikana. Jokainen tutkittava oli arvioinut unen kestoaan ja erityyppisten univaikeuksien yleisyyttä kyselyissä ennen ja jälkeen eläkkeelle siirtymisen. Tutkimusta ovat rahoittaneet Suomen Akatemia, opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Juho Vainion Säätiö.

Tutkimukseen perustuvat artikkelit on julkaistu Sleep-tiedelehdessä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)