Eduskuntatalon istuntosali. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN

Ulkosuomalaiset voivat nyt äänestää myös kirjeitse

Maailmalla on Suomi-Seuran mukaan yli 250000 äänestäjää.

Ulkosuomalaisilla ja vaalien ajan ulkomailla oleskelevilla on kevään vaaleissa ensimmäistä kertaa mahdollisuus kirjeäänestykseen.

– Maailmalla on yli 250 000 äänestäjää. Se on noin 5,6 prosenttia äänioikeutetuista. Viestimme puolueille ja vaaliehdokkaille on, että nyt jos koskaan kannattaa olla aktiivinen ulkosuomalaisten suuntaan, toteaa Suomi-Seuran puheenjohtaja ja ulkosuomalaisparlamentin puhemies Jarmo Virmavirta tiedotteessa.

Kirjeäänestystä haluava äänioikeutettu tilaa kirjeäänestysasiakirjat ulkomaille, ja palauttaa äänensä lähetekuoressa Suomeen oman kuntansa keskusvaalilautakunnalle.

Suomi-Seura ja ulkosuomalaisparlamentti kertovat ajaneensa kirjeäänestystä ulkosuomalaisille lähes 20 vuotta. Mahdollisuus äänestää nykyiseen tapaan ennakkoon Suomen ulkomaanedustustoissa ja konsulaateissa säilyy kuitenkin myös jatkossa.

– Me ulkosuomalaiset olemme todella innostuneita tästä uudistuksesta. Tarvitsemme kuitenkin monikanavaista, aktiivista tiedottamista, kertoo USA:n ja Latinalaisen Amerikan varapuhemies Hanna Wagner.

Pohjois-Euroopan alueen varapuhemies Seija Sjöstedt pohtii, mahtaako päättäjien mielenkiinto ulkosuomalaisia kohtaan kirjeäänestyksen myötä herätä.

– Jo pelkästään Ruotsissa on yli 109 000 äänioikeutettua, hän muistuttaa.

Ulkosuomalaisparlamentin puhemiehistö kokoontuu Helsingissä tällä viikolla torstaina ja perjantaina.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt