Verkkouutiset

Pia Kauma eduskunnan täysistunnossa LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

”Ulkomaiset sote-tietojärjestelmät vaarantaneet potilaiden turvallisuuden”

Pia Kauman mukaan tietojärjestelmähankinnoissa on panostettava kotimaiseen osaamiseen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Pia Kauma (kok.) on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen kotimaisen osaamisen hyödyntämisestä sote-uudistuksen laajoihin ICT-hankkeisiin liittyen.

Kesällä hyväksytyn sote-uudistuksen myötä edessä ovat mittavat tietojärjestelmäuudistukset, joihin on arvioitu investoitavan 2–3 miljardia euroa kymmenen vuoden aikajänteellä. Tarkoituksena on poistaa päällekkäisiä järjestelmiä ja luoda mahdollisuuksia toiminnan tehostamiseen.

– Nämä rahat tulee kanavoida kotimaiseen osaamiseen ja laatuun. Erityisesti kun tiedetään, että jo käytössä olevat ulkomaiset tietojärjestelmät ovat aiheuttaneet tyytymättömyyttä sote-henkilöstön keskuudessa, vaarantaneet potilaiden turvallisuutta sekä johtaneen veroeurojen hallitsemattomaan tuhlailuun, sanoo Kauma tiedotteessa.

Esimerkiksi Apotti-järjestelmän kehittämiseen ja käyttöönottoon liittyvät kustannukset ovat nousseet Suomessa sadoilla miljoonilla euroilla alkuperäisestä budjetista.

– Eikä paisuvat budjetit ole ainoa ongelma. Apottia on kritisoitu myös terveys- ja lääketietojen siirtymiseen, tietoturvaan, käytettävyyteen sekä potilasturvallisuuteen liittyvistä ongelmista. Huonoja kokemuksia on myös muista maista, kuten esimerkiksi Tanskasta, Ruotsista sekä Isosta-Britannia, kertoo Kauma.

Myös alalla työskentelevät ovat kritisoineet ulkomailta hankittuja tietojärjestelmiä. Esimerkiksi Pohjois-Karjalassa Aster-järjestelmää vastustavan kannanoton on allekirjoittanut 181 lääkäriä.

Kauma korostaa, että potilaan oikeuksien, huoltovarmuuden, kansallisen turvallisuuden, järkevämmän julkisten varojen käytön sekä kotimaisen osaamisen kehittämisen näkökulmasta pitäisi investoida kotimaisiin järjestelmiin.

– Suomessa on jo hyvää osaamista, ja tästä hyvänä esimerkkinä toimivat kotimaiset ESKO- ja Saga-järjestelmät. Ulkomaisiin järjestelmiin verrattuna kotimaiset järjestelmät ovat käyttäjien keskuudessa pidettyjä, kustannuksiltaan huomattavasti halvempia ja valmiiksi sovitettuna Suomen sääntelyn erityistarpeisiin, kuten Kanta-vaatimuksiin, sanoo Kauma.

– Myös markkinatutkimusyritys Kantarin huhtikuussa tehdyn kyselyn mukaan neljä viidestä suomalaisesta on sitä mieltä, että sote-tietojärjestelmä valintojen tulisi kohdistua enemmän kotimaiseen osaamiseen, jatkaa Kauma.

Kauma näkee, että ICT-hankintamenettelyissä tulee huomioida kriteerit, jotka tukevat kotimaista osaamista, työllisyyttä sekä pienten ja keskisuurten yritysten mahdollisuuksia osallistua kilpailutuksiin.

– Kotimaiseen osaamiseen ja järjestelmiin panostaminen toisi lisää työpaikkoja ja mahdollistaisi tulevaisuudessa myös sen, että sote-tietojärjestelmistä voitaisiin tehdä entistä kilpailukykyisempi vientituote maailmalle. Suomalainen terveysteknologia on erittäin kysyttyä maailmalla, eikä tätä etulyöntiasemaa kannata heittää hukkaan, toteaa Kauma.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)