Verkkouutiset

Pariisin epäiltyjä otettiin vuoden alussa kiinni ja vapautettiin – ”tiesimme, että he ovat radikaaleja”

Belgian viranomaiset veivät kaksi Pariisin terrori-iskuista epäiltyä kuulusteltaviksi aiemmin tänä vuonna.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Belgian viranomaiset olivat tunnistaneet joitakin Pariisin iskuihin osallistuneita terroristeja ääri-islamisteiksi vain kuukausia ennen iskuja. Politicon mukaan heitä seurattiin ja kuulusteltiin. Miehiä ei kuitenkaan voitu pidättää.

Pariisin terrori-iskujen kahdeksasta varsinaisesta tekijästä ainakin neljä asui Belgian Brysselissä. Heistä kaksi vietiin kuulusteltaviksi tämän vuoden alussa. Politicon mukaan kyse oli veljeksistä Salah ja Ibrahim Abdeslamista.

”Me tiesimme, että he olivat radikalisoituneet ja että he saattaisivat matkustaa Syyriaan”, Belgian syyttäjänviraston tiedottaja Eric Van Der Sypt kommentoi.

Hänen mukaansa miesten kohdalla ”ei kuitenkaan nähty merkkejä mahdollisesta uhkasta”.

”Vaikka olisimmekin kertoneet heistä ranskalaisille (viranomaisille), en usko, että olisimme voineet pysäyttää heidät”, Van Der Sypt jatkaa.

Hän kertoo pariisilaisen Comptoir Voltaire -kahvilan ulkopuolella itsensä räjäyttäneen Ibrahim Abdeslamin pyrkineen Syyriaan, mutta päässeen vain Turkkiin asti.

Veljekset oli viety kuulusteluihin Ibrahimin tultua takaisi Belgiaan. Miestä ei pidätetty, koska viranomaisilla ei ollut todisteita siitä, että hän olisi osallistunut terroristijärjestön toimintaan. Ibrahim kiisti kuulusteluissa aikoneensa matkata Syyriaan.

Nimettöminä pysyttelevät eurooppalaiset turvallisuusviranomaiset paljastavat Politicolle, että ainakin toinen veljeksistä oli matkustanut toistuvasti Brysselin ja Pariisin väliä iskuja edeltävinä viikkoina.

Viranomaiset ovat etsineet Pariisista tiettävästi pakenemaan päässyttä Salah Abdeslamia iskujen jälkeen. Torstaina uutisoitiin useista poliisiratsioista Abdeslamin veljeksiin kytkettyihin kohteisiin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)