Verkkouutiset

Venäläisjihadistit rynnistävät ISIS:n riveihin – syy on yllättävä

Journalisti Elena Milashinan mukaan FSB on vain tyytyväinen, kun jihadistit lähtevät pois Venäjältä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhteiskuntakriittisen venäläislehden Novaya Gazetan tutkivan journalistin Elena Milashinan mukaan Venäjän turvallisuusjoukot ovat hallinneet Venäjältä Syyriaan lähtevien jihadistien virtaa alusta saakka.

– He eivät ole menneet väliin, mutta ovat joskus avustaneet lähtemisessä. Heidän mielestään valtion turvallisuutta uhkaavat vain ne, jotka yrittävät palata sodasta takaisin, Milashina toteaa Window on Eurasia-blogin mukaan.

Milashinan Novaya Gazetassa julkaistussa raportissa kerrotaan, että Pohjois-Kaukasian alueella monet ovat iloisia, että paikalliset radikaalit lähtevät Syyriaan. Ajatuksena on, että on parempi, että radikaalit taistelevat maan ulkopuolella, kuin Venäjän rajojen sisällä.

– Vuodesta 2011 lähtien sadat, elleivät tuhannet Venäjän kansalaiset, miehet ja naiset, muslimiksi syntyneet ja islaminuskoon kääntyneet, koulutetut ja kouluttamattomat, rikkaat ja köyhät, jopa kokonaiset perheet lapsineen ovat lähteneet maahan, missä tuhoisa sisällissota on käynnissä hallituksen ja opposition välillä, Milashina sanoo.

Hän huomauttaa, että ISIS on vain yksi Syyriassa taistelevista joukoista. Vaikka Venäjä julisti ISIS:n terroristijärjestöksi vuoden 2014 joulukuussa, se ei ole vielä antanut samaa terrorististatusta muille ISIS:n liittolaisryhmille.

Tutkiakseen Venäjältä lähteviä jihadisteja Elena Milashina matkusti Novosasitlin kylään Dagestanin tasavaltaan Kaukasiaan. Vuodesta 2011 lähtien kylän 2500:sta asukkaasta 22 on lähtenyt Syyriaan. Viisi heistä on kuollut ja viisi palannut takaisin.

Milashinan mukaan yleisin syy, miksi jonkun muslimin kerrotaan lähteneen Syyriaan, on ajatus siitä että muslimin ”täytyy osallistua pyhään sotaan päästäkseen paratiisiin”. Milashina kertoo, että monet kuitenkin lähtevät rahan toivossa, henkilökohtaisten ongelmien takia tai koska he ovat jo taistelleet vuosia ja haluavat jatkaa taistelemista, eikä paikalla ole niin väliä.

Elena Milashinan mukaan venäjän federaation turvallisuuspalvelu FSB on vain tyytyväinen nähdessään, että Kaukasiassa taistelleet lähtevät pois maasta. Hän toteaa viranomaisten ajattelevan, että radikaalien lähtö Kaukasian alueelta tekee alueesta rauhallisemman.

Milashinan mukaan Kaukasian maanalaisten joukkojen aktiivisuus onkin vähentynyt sen jälkeen, kun kriisi Syyriasssa alkoi.

Hän toteaa, että Kaukasian radikaalien lähdöllä on kuitenkin ollut seurauksia, joita viranomaiset eivät ole osanneet odottaa, sillä venäläisiä on alkanut lähteä muualtakin maasta.

– Meillä on epidemia ja uhrit ovat sellaisia kuin nuori Varvara Karaulova, Milashina sanoo, viitaten 19-vuotiaaseen venäläiseen yliopisto-opiskelijatyttöön, joka lähti Venäjältä pyrkiäkseen Syyriaan ISIS:n riveihin.

– Viranomaisten näkökulmasta tuollaiset ihmiset eivät kuitenkaan ole uhreja. He ovat uhka, Milashina lisää.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)