Verkkouutiset

Kohukirjassa Putinin rahoista kerrotaan myös Suomi-yhteyksistä

Vladimir Putin kävi 1990-luvulla viiden vuoden aikana Suomessa 60-70 kertaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Professori Karen Dawishan uutuuskirja Putin’s Kleptocracy. Who Owns Russia? (”Putinin varkaiden valta. Kuka omistaa Venäjän?”) on juuri ilmestynyt USA:ssa. Jo huhtikuussa teos herätti huomiota, kun Dawishan brittikustantaja kieltäytyi julkaisemasta sitä maan kunnianloukkauslakien pelossa.

Kirja kertoo Vladimir Putinin nousun ja hänen läheistensä ennen näkemättömällä tavalla saalistamat miljardit. Kirjassa näytetään myös, miten oli mahdollista, että Putin muuttui työttömästä reilussa kolmessa vuodessa Venäjän presidentiksi.

Suomea käsitellään useassa kohdassa.

Putinin nousussa keskeisessä roolissa ollut ja nykyisin pakotelistoilta tunnetulla Bank Rossijalla on suomalaisyhteyksiä. Neuvostoliiton kommunistisen puolueen tultua lopetetuksi joulukuussa 1991 Bank Rossijan osakkeet jaettiin Leningradin yhteisyritysten yhdistyksen kesken. Siihen kuului viisi Putinin Ozero-mökkiosuuskunnan miestä.

Kirjan mukaan yhdistyksen olivat perustaneet neljä yhteisyritystä, joista yksi oli suomalainen Filco. Filcon muodostivat rakennusliike Haka ja Leningrad kehittämään kaupungin keskustan Moika-kanaalin aluetta. Kirjan mukaan Vladimir Putin käytti tekeillä ollutta aluetta huomiota herättäneen Mercedeksensä parkkipaikkana.

70 matkaa Suomeen

Dawishan mukaan läntiset viranomaiset seurasivat 1990-luvulla Vladimir Putinin tiheää ulkomaanmatkailua. Hänen uskottiin käyneen Espanjassa väärillä papereilla 37 kertaa FSB:n johtajana.

Putin vastasi Pietarissa apulaiskaupunginjohtajana ulkomaankaupasta. Neljän suomalaisdiplomaatin mukaan Putin kävi tuolloin viitenä vuotena 60-70 kertaa Suomessa ”ja suomalaiset tutkivat hänen yhteyksiään järjestäytyneeseen rikollisuuteen Turussa”.

Turun virkailijoiden kerrotaan todenneen, ettei Putin käynyt vain virallisilla matkoilla vaan myös tapaamassa alueen liikemiehiä. Hän vietti Turussa 40-vuotispäiviään 1992.

”Pietarissa sekä ruotsalaiset että suomalaiset liikemiehet valittivat Putinin puristavan heidän yhtiöitään, lähinnä laittomasti toimineen veropoliisin avulla, auttaakseen yhtiöitä joiden kanssa Putin oli ystävä”, tutkija Anders Åslundia lainataan.

Ludmila Putinan kerrotaan todenneen, että hänen miehensä ”aina menee Suomeen kun hänellä on jotain tärkeää sanottavaa. Hän sanoo että missään Venäjällä ei ole paikkaa jossa voit puhua tulematta kuulluksi”.

20. rahasto

Vladimir Putinin tekemistä julkisten varojen siirroista parhaiten tiedetään kirjan mukaan lähes 28 miljoonaa dollaria Leningradilta Dvadtsatyy Trestille eli 20. rahastolle. Siitä tuli rikossyyte. Lainaa ja etukäteismaksuja ei koskaan maksettu takaisin.

Syytteiden mukaan Putin olisi käyttänyt yhteyttään rahastoon useisiin rahansiirtoihin ystävilleen Venäjällä ja muualla. 20. rahaston kerrotaan siirtäneen rahaa ulkomaille etupäässä Espanjaan ja Suomeen.

Novaja Gazetan mukaan apulaiskaupunginjohtaja Putin lensi Suomeen rahaston johtajan Sergei Nikeshinin kanssa ja matkat maksettiin rahaston American Expressillä.

20. rahasto oli yksi virallisista Pietarin Valkeat Yöt -festivaalin sponsoreista. Tutkijoiden mukaan rahat kuitenkin käytettiin muun muassa valmiiden suomalaisten asuntojen, ilmeisesti mökkien, ostamiseen. Rahasto oli 1997 velkaa Pietarille noin 1,1 miljardia dollaria.

Suurlähettilääksi

Kirjassa kerrotaan myös 1999 tapauksesta, jossa Venäjän pääsyyttäjä Juri Skuratov pakotettiin eroamaan. Presidentti Boris Jeltsinin hallinnosta oli painostettu häntä luopumaan Mabetex-tutkimuksesta. Tapauksella oli suuri merkitys Putinin nousussa.

Skuratovin kieltäydyttyä johtaville poliitikoille näytettiin salaa kuvattu seksivideo, jossa näkyi Skuratovia muistuttava mies. FSB:n johtajana ollut Putin ilmoitti, että mies on vahvistettu Skuratoviksi.

Juri Skuratovin mukaan Putinista tuli välittäjä Skuratovin ja Jeltsinin tyttären välille.

”Putin sanoi että he haluavat nimittää minut suurlähettilääksi Suomeen, lähettää minut, niin sanotusti, kunnialliseen maanpakoon”, Skuratov toteaa.

Reilut puoli vuotta myöhemmin Putin nimitettiin pääministeriksi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)