Verkkouutiset

Viro vietti uudelleenitsenäistymisen päivää

Viron entinen presidentti Toomas Hendrik Ilves muistuttaa, että osa itsenäisyyden palauttamista ajaneista oli valmistautunut päätymään Siperiaan jopa kolmatta kertaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Viro vietti sunnuntaina 26. uudelleenitsenäistymispäiväänsä.

Toomas Hendrik Ilves muistutti Postimees-lehden julkaisemassa puheessaan, että itsenäisyyden palautus oli aktiivista toimintaa, jossa ei jääty jahkailemaan.

Ruotsissa pakolaisvirolaisten lapsena syntynyt, itsekin itsenäisyysliikkeessä mukana ollut Ilves pyytää virolaisia muistamaan kansalaistottelemattomuuteen ryhtyneitä aktiiveja.

– Kiitos heidän, ei vahingon tai historiallisen välttämättömyyden voimme juhlia tätä päivää vapaassa Virossa nyt, 26 vuotta myöhemmin.

Ilves toteaa, että itsenäisyyden pitäminen ei ole passiivista toimintaa, kuten ei ollut sen lunastaminenkaan.

– 26 vuoden jälkeen Viro on vahvempi, hän sanoo.

Maailmantilanne on kuitenkin Ilveksen mukaan epävarma ja vapauden säilyttäminen siinä uuden sukupolven vastuulla.

– Vapauden loppu ei ole koskaan kuin yhden sukupolven päässä, hän siteeraa Yhdysvaltain presidenttinä kylmän sodan loppuvaiheessa toiminutta Ronald Reagania.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)