Verkkouutiset

Ukraina varoittaa: Venäjä kokoaa tankkeja asemiin

Itä-Ukrainan konfliktialueella on havaittu viime päivinä uusia joukkojensiirtoja.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Itä-Ukrainan separatistien väitetään vahvistaneen sotilasvoimaansa rintamalinjan tuntumassa Minskin sopimuksen vastaisesti.

Ukrainan asevoimien mukaan Venäjän tukemat kapinallisjoukot ovat siirtäneet viime päivinä kymmeniä panssarivaunuja sekä runsaasti tykistöä ja ilmatorjuntaohjuksia hallituksen joukkoja vastaan.

Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyjin tarkkailutehtävän (SMM) mukaan sotilaskalustoa on siirretty pois tulitaukosopimuksen mukaisilta varastoalueilta.

Esimerkiksi 10. toukokuuta tehdyn tarkastuksen mukaan Luhanskissa sijaitsevalta varikolta oli ”kadonnut” kahdeksan kapinallisten T-72-panssarivaunua, neljä 122 millimetrin haupitsia ja viisi raskasta kranaatinheitintä.

Panssarivaunuja myös siirrettiin viikonlopun aikana Luhanskin kaupungista kohti länttä.

SMM:n lennokkien ottamissa kuvissa havaittiin uusia juoksuhautoja ja betonibunkkereita muun muassa Debaltseven alueella. Kapinallistaistelijat ovat tulittaneet lennokkeja estääkseen konfliktialueen tarkkailemisen.

Kymmeniä Ukrainan hallituksen sotilaita ja kapinallisia on kuollut tai haavoittunut kevään mittaan jatkuneissa yhteenotoissa. Alueella on myös havaittu Venäjän huippumoderneja tutkahäirintälaitteita.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)