Verkkouutiset

Maastapoistumisen verolle tyrmäys: Pakkopaitayhteiskunta

Kokoomusedustajan mukaan hallituksen suunnitelma rankaisisi Suomesta muuttavia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustaja Pia Kauma (kok.) hämmästelee hallituspuolueista kuuluvia lausuntoja uudesta maastapoistumisverosta.

– Minua kauhistuttavat tällaiset puheet. Ihmistä rangaistaan siitä, jos hän muuttaa muualle. Hän ei ikään kuin pääse pois, vaikka haluaisi, Pia Kauma kirjoittaa Facebook-julkaisussaan.

Hallitus ilmoitti kesäkuussa valmistelevansa maastapoistumisveroa koskevia lakimuutoksia. Jatkossa yrityksen varojen realisoitumaton arvonnousu katsottaisiin veronalaiseksi tuloksi, jos Suomella ei siirron vuoksi olisi enää verotusoikeutta siirtyneisiin varoihin.

Vasemmistoliiton kansanedustaja Jussi Saramon mukaan vero ollaan säätämässä yrityksille ja ”pian toivottavasti henkilöille”.

– Verot on maksettava siihen maahan jossa tuottokin tehdään, viimeistään maasta poistuttaessa, Saramo totesi keskiviikkona.

Pia Kauman mukaan muutos tekisi Suomesta ”pakkopaitayhteiskunnan”.

– Jos Suomesta tulee vielä pahempi verottaja kuin se nyt on, haluavatko etenkään meidän koulutetut, kansainväliset nuoret enää jäädä tänne, Kauma kysyy.

https://www.facebook.com/pia.kauma/posts/10220217161288424

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)