Verkkouutiset

Tyrmäys hallituksen esittämille ruuhkamaksuille – ”kaikki häviävät”

Hallitus haluaa mahdollistaa ruuhkamaksut, jotta liikenteen päästöjä saadaan vähennettyä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Miksi ruuhkamaksut pitää ylipäätänsä lakiin kirjoittaa, jos kukaan ei niitä tunnu haluavan. Mutta hallitus haluaa kuitenkin, sanoo kansanedustaja Mia Laiho (kok.) Twitterissä.

Antti Rinteen (sd.) hallituksen ohjelmaan on kirjattu, että Suomeen säädetään laki, joka mahdollistaa ruuhkamaksujen käyttöönoton.

Laiho vastaa tviitillään kansanedustaja Timo Heinoselle (kok.), jonka mukaan autoilijoille on tulossa jo muutenkin merkittäviä lisäkustannuksia.

– Juhannuksena moni suomalainen joutuu turvautumaan omaan autoon. Ensi vuonna sekin on kalliimpaa, kun Sdp:n ja keskustan johdolla hallitus kiristää merkittävästi bensa- ja diesel-veroja. Myös ruuhkamaksut nostavat monen autoilijan kuluja jopa 1 500 euroa vuodessa, Heinonen summaa.

Mia Laiho vetoaa hallitukseen, jotta laki ruuhkamaksuista jätetään tekemättä.

– Siellä istuu keskusta, Sdp, vasemmistoliitto, Rkp ja vihreät. Kaupunkiseudulla on paljon työmatkaliikennettä myös kauempaa. Kaikki häviävät, kansanedustaja toteaa tviitissään.

Hallituspuolue Rkp:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutz vastaa, että ruuhkamaksujen mahdollistava laki ei vielä tarkoita sitä, että tiemaksut otettaisiin käyttöön.

– Ei ruuhkamaksuja tule pk-seudulle, ellei pk-seudun valtapuolue kokoomus niitä halua, hän sanoo tviitissään.

Liikenneministeri Sanna Marin (sd.) on perustellut ruuhkamaksuja sillä, että liikenteen päästöjä on vähennettävä ilmastonmuutoksen takia. Hallitus on linjannut, että Suomen pitää olla hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)