Verkkouutiset

Tyrmäys autojen seurannalle – ”Orwell taisi jo ehdottaa”

Professori tyrmää ministerin ehdotuksen paikannukseen perustuvasta liikenneverotuksesta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Turun yliopiston taloustieteen emeritusprofessori Matti Viren tyrmää valtiovarainministeri Matti Vanhasen (kesk.) ehdotuksen paikannukseen perustuvasta liikenneverotuksesta.

(George) Orwell taisi ehdittaa tätä jo 1949. Siirrytään sitten kaikessa verotuksessa paikannukseen.; terassillaolosta vähän raippoja. Kumma kun keskellä Koronakriisiä hallitusta ei kiinnosta muu kuin liikenteen verotuksen kiristäminen, Viren kirjoittaa Twitterissä.

Viren viittaa Orwellin vuonna 1949 julkaistuun kirjaan  Vuonna 1984, mikä kertoo fiktiivisestä holhousyhteiskunnasta.

Valtiovarainministeri Matti Vanhanen väläytti paikannukseen perustuvaa verotusta lauantaina Ylen Ykkösaamussa.

Ministerin mukaan polttoaineverotuksella rangaistaan pitkien etäisyyksien syrjäseutuja. Paikannus helpottaisi hänen mukaansa myös ammattiliikenteen huomiointia.

– Heikommilla paikallisteillä maksu olisi alempi, moottoriteillä, kaduilla, joita koko ajan hoidetaan maksu voisi olla korkeampi. Missään maailmassa ei tällaista ole, mutta uskon, että uusi tekniikka antaisi siihen mahdollisuuden, Vanhanen sanoi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)