Taloustieteilijät kannattavat tarveharkinnasta luopumista. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Työvoiman tarveharkinnan poistamiselle vahvaa tukea

Nykylain nojalla viranomaisten on ensin selvitettävä työvoiman saatavuus Suomessa ja muualla EU:ssa.

Tuoreen kyselyn mukaan työvoiman tarveharkinnan poistaminen saa vahvaa tukea taloustieteilijöiltä.

79 prosenttia vastaajista katsoo, että EU- ja Eta-alueen ulkopuolelta tulevaa työvoimaa ei tulisi enää rajoittaa. Vain kuusi prosenttia on eri mieltä.

15 prosenttia vastaajista oli epävarma tai vailla mielipidettä.

Elinkeinoelämän valtuuskunnan ylläpitämän Ekonomistikoneen kyselyyn vastasi 39 taloustieteilijää.

Nykyisin ulkomailta saapuva työntekijä voi saada oleskeluluvan vasta sen jälkeen, kun viranomaiset ovat selvittäneet vastaavan työvoiman saatavuuden Suomessa ja muualla EU:ssa. Viime vuoden syksyllä yli sata kansanedustajaa allekirjoitti aihetta koskevan lakialoitteen.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt