Verkkouutiset

Työvoiman kasvu riippuu maahanmuuttajista

Pääkaupunkiseudun väestökasvu perustuu suurelta osin ulkomaalaistaustaisiin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Helsingin seudun kauppakamarin tuoreen toimialakatsauksen mukaan alueen tuotanto kasvoi huhti-kesäkuussa neljä prosenttia vuodentakaisesta, kun koko maassa kasvu jäi yhteen prosenttiin.

Toisaalta yritysten suhdanneodotukset ovat heikentyneet hieman koko Uudellamaalla. Heinäkuun kyselyn mukaan yritysten näkymät olivat huonommat kuin huhtikuussa. Odotukset olivat kuitenkin hieman paremmat kuin koko maassa keskimäärin.

– Vaikka yritysten suhdanneodotukset ovat lievästi heikentyneet, työllisten ja työpaikkojen määrän kasvu on pysynyt hyvällä 2-3 prosentin tasolla, Helsingin seudun kauppakamarin johtaja Markku Lahtinen kertoo tiedotteessa.

Helsingin seudulla yksityisen sektorin toimialojen henkilöstömäärä oli huhti-kesäkuussa noin 4 prosenttia edellisvuotta korkeammalla tasolla. Voimakkainta kasvu oli rakentamisessa, jossa kasvua kertyi 8 prosenttia.

Kauppakamari muistuttaa, että alueen väestökasvu perustuu 80 prosenttisesti muuttovoittoon, josta puolestaan neljä viidesosaa pohjautuu ulkomaalaistaustaisiin muuttajiin. Maahanmuuttajat keskittyvät yhä vahvemmin Espooseen, Helsinkiin ja Vantaalle, joihin tullaan joko suoraan ulkomailta tai siirrytään muualta Suomesta.

– Helsingin seudun väestön kasvu ja työvoiman tarjonta ovat riippuvaisia ulkomaalaisista muuttajista. Yritysten tuleviin työvoimatarpeisiin vastaaminen edellyttää vähintään yhden prosentin vuotuista väestön kasvua, minkä lisäksi työllisyysaste on saatava nykyistä korkeammalle tasolle kaikissa ammatti- ja ikäryhmissä, Lahtinen toteaa.

Helsingin seudulla tuotetaan 37 prosenttia Suomen bruttokansantuotteesta, ja alueella sijaitsee 32 prosenttia maan työpaikoista, mikä on yli 806 000 työpaikkaa. Helsingin seutu käsittää pääkaupunkiseudun lisäksi alueen ympärillä olevat 10 kehyskuntaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)