X
SULJE MAINOS
Jonas Gahr Störe. LEHTIKUVA / AFP Javad Parsa

Työväenpuolue voittoon Norjan vaaleissa

Opposition voitto päättää keskustaoikeistolaisen hallituksen kahdeksan vuoden valtakauden.

Jonas Gahr Stören johtama työväenpuolue on voittanut Norjan vaalit 26,4 prosentin äänisaaliilla. Se merkitsee 48 paikkaa Norjan 169 paikan suurkäräjillä.

Norjalaismedioiden mukaan työväenpuolue lähtee muodostamaan hallitusta 28 paikkaa saaneen keskustapuolueen ja 13 paikkaa saaneen sosialistisen vasemmistopuolueen kanssa. Suurkäräjien enemmistö vaatii 85 paikkaa. Tällä kokoonpanolla paikkoja tulisi 89.

– Keskustelen heidän kanssaan yksi kerrallaan. Valamme perustan hallitusneuvotteluille, Störe muotoili vaali-iltana.

Hän kertoi neuvottelevansa ensin keskustan ja sitten vasemmistopuolueen kanssa. Stören hamuama hallituspohja vaatisi kuitenkin keskustan suostumista samaan hallitukseen vasemmiston kanssa. Tätä on maalattu Norjan mediassa yhdeksi vaalien kysymysmerkeistä.

Keskustaoikeistolaista hallitusta kahdeksan vuotta johtanut konservatiivipuolue Høyre oli vaalien suurin häviäjä. Puolueen kannatus putosi 4,6 prosenttiyksikköä 20,5 prosenttiin ja se sai 36 paikkaa suurkäräjille.

Puolueen puheenjohtaja ja väistyvä pääministeri Erna Solberg on tunnustanut tappion. Solberg totesi Norjan yleisradio NRK:n mukaan, että puolue olisi tarvinnut ihmeen voidakseen hallita vielä uudet neljä vuotta. Hän lupasi konservatiivien tekevän kuitenkin paluun.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt