Verkkouutiset

Työttömyysputken lyhentäminen lisäsi ikääntyneiden työllisyyttä

Vuonna 1950 syntyneet jatkoivat työuraansa seitsemällä kuukaudella eläkeuudistuksen jälkeen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Työttömyysputken lyhentäminen pidensi työuria, lisäksi valtion verotuloja ja vähensi tulonsiirtojen tarvetta.

Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) tutkimuksen mukaan vuoden 2005 eläkeuudistuksen myötä vuonna 1950 syntyneet jatkoivat työuraansa seitsemällä kuukaudella, ja yhteiskunta hyötyi tästä työpanoksesta 500 miljoonalla eurolla.

Vuoden 2005 eläkeuudistuksessa eläkeputken alaikärajaa nostettiin 55 vuodesta 57 vuoteen vuonna 1950 ja sen jälkeen syntyneillä. VATT:n tutkijat Hanna Pesola ja Tomi Kyyrä arvioivat eläkeuudistuksen vaikutuksia työllisyyteen ja julkistalouteen Labour Economics -lehdessä vastikään julkaistussa artikkelissa. Tutkimuksessa verrattiin vuoden 1949 lopussa ja vuoden 1950 alussa syntyneiden työurien loppupäätä ja tuloja yksityisellä sektorilla.

– Vertailtavien ryhmien välillä ei käytännössä ole muuta eroa kuin se, että vuoden 1950 puolella syntyneiden pääsy eläkeputkeen lykkääntyi. Tällöin ryhmien välisiä eroja on vaikea selittää muulla kuin työttömyysputken kiristyksellä, tutkija Hanna Pesola sanoo.

Tulonsiirtojen erotus 15[nbsp]000 euroa

Tutkimus osoittaa, että vuoden 1950 alussa syntyneet työskentelivät lopputyöuransa aikana keskimäärin noin seitsemän kuukautta pitempään kuin vuoden 1949 lopulla syntyneet. Korkeamman työllisyyden myötä vuoden 1950 alussa syntyneet saivat palkkatuloja kymmenen vuoden aikana noin 22[nbsp]000 euroa enemmän ja vastaavasti työttömyysetuuksia noin 11[nbsp]000 euroa vähemmän kuin vuoden 1949 lopulla syntyneet.

Uudistuksen vaikutus julkistalouteen oli positiivinen. Suuremmista ansioista maksettiin enemmän veroja ja veroluonteisia maksuja. Ne myös vähensivät tarvetta turvautua tulonsiirtoihin, kuten asumis- ja toimeentulotukeen.

Tutkijat arvioivat, että vuoden 1950 alussa syntyneillä maksettujen ja saatujen tulonsiirtojen erotus oli 15[nbsp]000 euroa eli 60 prosenttia suurempi kuin 1949 lopulla syntyneiden.

Vuonna 1950 syntyneitä työskenteli yksityisellä sektorilla 2000-luvun alussa noin 33[nbsp]000 henkeä. Tämän joukon nettotulonsiirrot yhteiskunnalle kymmenen vuoden ajalta olivat noin 500 miljoonaa suuremmat kuin ne olisivat olleet ilman työttömyysputken kiristystä.

Työttömyysputken alarajan nosto lisää työllisyyttä

Eläkeputken alaikärajaa on nostettu useampaan otteeseen vuoden 2005 jälkeenkin. Vuoden 2020 alussa työttömyysturvan lisäpäiväoikeuden alaikärajaa nostettiin jälleen yhdellä vuodella vuonna 1961 ja sen jälkeen syntyneillä. Tällä hetkellä 1961 tai myöhemmin syntynyt työtön henkilö on oikeutettu työttömyysturvan lisäpäiviin 62-vuotiaana.

– Tutkimukset osoittavat selvästi, että työttömyysputki heikentää ikääntyvien työllisyyttä ja työttömyysputken alaikärajan nostaminen lisää työllisyyttä, tutkija Tomi Kyyrä sanoo.

Työttömyysputkella viitataan ansiosidonnaisen työttömyysturvan lisäpäiviin. Kun ansiosidonnainen normaalisti päättyy 300, 400 tai 500 päivän jälkeen, lisäpäiviin oikeutetut saavat ansiosidonnaista työttömyyskorvausta eläkepäiviin asti. Työttömyysputki kannustaa kohdistamaan irtisanomiset vanhimpiin työntekijöihin. Toisaalta se vähentää ikääntyvien työttömien kannustimia hakea töitä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)