Asiakas astuu Helsingin Työllisyyden palvelutorille Pasilan TE-toimistoon. LEHTIKUVA/MARKKU ULANDER

Työttömiä työnhakijoita yli 331000

Pitkäaikaistyöttömien määrä on noussut viime vuodesta huimasti.

Työ- ja elinkeinotoimistoissa ja kuntakokeiluissa oli maaliskuun lopussa yhteensä 331 500 työtöntä työnhakijaa. Määrä on 22 500 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömien työnhakijoiden määrä lisääntyi edellisestä kuusta 4 400:lla. Työttömistä työnhakijoista oli kuntakokeilujen asiakkaina 162 200 henkilöä.

Työttömien työnhakijoiden lukumäärä sisältää myös kokoaikaisesti lomautetut, kertoo työ- ja elinkeinoministeriön työllisyyskatsaus.

Koko maassa oli lomautettuna maaliskuun lopussa 79 500 henkilöä, mikä on 5 500 enemmän kuin edellisenä vuonna vastaavaan aikaan. Kokoaikaisesti lomautettuja oli yhteensä 62 700 henkilöä, mikä on 2 600 vähemmän kuin edellisen vuoden maaliskuussa. Helmikuusta kokoaikaisesti lomautettujen määrä lisääntyi 7 100:lla.

Pitkäaikaistyöttömiä eli yhdenjaksoisesti vähintään vuoden työttömänä työnhakijana olleita oli 104 000, mikä on 39 100 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Yli 50-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 120 000 eli 12 700 enemmän kuin edellisenä vuonna samaan aikaan.

Nuoria alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 500 vähemmän kuin edellisen vuoden maaliskuussa eli yhteensä 40 600. Nuorten työttömyyksistä päättyi ennen kolmen kuukauden työttömyyttä tammi-maaliskuussa 54,9 prosenttia, mikä on 10,3 prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin maaliskuun aikana 77 700, joka on 14200 enemmän kuin edellisen vuoden maaliskuussa. Kaikkiaan maaliskuussa oli avoinna 162 500 työpaikkaa, mikä on 12 600 enemmän kuin vuosi sitten.

Aktivointiasteeseen laskettavissa palveluissa oli maaliskuun lopussa 117 100 henkilöä, mikä on 2 100 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Näitä palveluita ovat esimerkiksi palkkatuki, työvoimakoulutus, työkokeilu ja omaehtoinen opiskelu.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt