Verkkouutiset

Työterveyshuollon kustannukset kasvoivat hieman

Vuonna 2017 Kelan korvaaman työterveyshuollon piirissä oli 86 prosenttia palkansaajista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vuonna 2017 työterveyshuollon kustannukset olivat 815 miljoonaa euroa, mikä oli 1,2 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

– Työterveyshuollon kustannukset kasvoivat voimakkaasti vuodesta 1995 vuoteen 2014. Siitä lähtien kasvu on ollut selvästi aiempaa maltillisempaa, mitä selittää hidastunut talouskasvu, sanoo pääsuunnittelija Timo Partio Kelan analytiikka- ja tilastoryhmästä.

Ehkäisevän työterveyshuollon kustannukset olivat 371 miljoonaa ja sairaanhoidon 444 miljoonaa euroa. Ehkäisevän työterveyshuollon kustannukset kasvoivat neljä prosenttia, sairaanhoidon menot sen sijaan pienenivät prosentin vuodesta 2016.

Kela maksoi työnantajille työterveyshuollon korvauksina 350 miljoonaa euroa, mikä oli vajaan prosentin enemmän kuin vuonna 2016.

Vuonna 2017 työterveyshuollossa tehtiin 1,3 miljoonaa terveystarkastusta. Niiden määrä on tällä vuosikymmenellä kasvanut viidenneksen.

– Samanaikaisesti sairaanhoitokäyntien määrä on vähentynyt 16 prosenttia ja vuonna 2017 niitä tehtiin 4,5 miljoonaa. Painotus näyttää siirtyvän hoidosta ennaltaehkäisevään toimintaan, Partio sanoo.

Vuonna 2017 Kelan korvaaman työterveyshuollon piirissä oli 1,85 miljoonaa työntekijää, mikä oli 86 prosenttia palkansaajista.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)