Verkkouutiset

Työpaikan läppärin käyttö kotona voi tuoda vaikeuksia

Työkoneen käyttö muuhun kuin työntekoon johtaa pahimmillaan rikosvastuuseen tai potkuihin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Entinen IT-alan ammattilainen Bill Detwiler muistuttaa ZDNetissä, että työkonetta ja tai -puhelinta ei koskaan kannata käyttää omien henkilökohtaisten asioiden hoitamiseen.

Koronatilanteen seurauksena yleistynyt etätyö on hämärtänyt entisestään työn ja vapaa-ajan välistä rajaa. Samalla työkoneen käyttö omien asioiden hoitoon on yleistynyt.

Virustorjuntaohjelma Malwarebytesin teettämästä kyselystä ilmeni, että yli puolet vastaajista ilmoitti lähettäneensä tai vastaanottaneensa henkilökohtaisia sähköpostiviestejä työkoneella tai lukeneensa uutisia.

Yli kolmannes oli tehnyt verkko-ostoksia työkoneella, neljännes käyttänyt sosiaalista mediaa ja yli viidennes oli ladannut tai asentanut yrityksen ulkopuolisia ohjelmistoja laitteelle.

Työlaitteiden käyttö henkilökohtaisten asioiden hoitoon voi olla riski sekä työnantajalle että työntekijälle. Detwiller muistuttaa, että työlaitteelle ei saisi tallentaa omia henkilökohtaisia asiakirjoja tai kuvia.

Toisaalta riski on, että työntekijä vaarantaa työnantajan turvallisuuden, jos vierailee työkoneellaan esimerkiksi tietoturvaltaan riskialttiilla sivustoilla.

Pahimmillaan työkoneen käyttö muuhun kuin työntekoon voi johtaa irtisanomiseen tai rikosoikeudelliseen vastuuseen. Tällainen tilanne voi tulla kyseeseen esimerkiksi silloin, jos työnantaja on toiminnallaan aiheuttanut työnantajan salassa pidettävien tietojen päätymisen vääriin käsiin.

Jos työkoneelle on tallentanut henkilökohtaisia tietoja, työsuhteen päättyessä tai työkoneen vaihdon yhteydessä niiden poistaminen on työlästä. Detwiller muistuttaa, että pelkkä tiedostojen poisto ei poista tietoja kokonaan, vaan koko kiintolevy tulisi kauttaaltaan alustaa tai tuhota fyysisesti.

Detwiller muistuttaa myös, että osa työnantajista seuraa, millä sivustoilla heidän työntekijänsä käyvät työpaikan laitteilla. Mikäli sinulla on sellaisia asiakirjoja tai valokuvia, joita et halua päätyvän työkavereidesi nähtäville, älä lataa niitä työkoneellesi. Sama pätee arkaluontoisiin verkkosivustoihin, joilla vierailun et halua päätyvän työnantajasi tietoon.

Sama sääntö pätee myös toisin päin: työpaikan tietoja ei kannata tallentaa omalle henkilökohtaiselle laitteelle.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)