X
SULJE MAINOS
Asiakas astuu Helsingin Työllisyyden palvelutorille Pasilan TE-toimistoon. LEHTIKUVA/OLIVIA RANTA

Työnantajien aikeet työllistää vahvistuvat

Yleiskuva on nyt suhteellisen myönteinen, toteaa ManpowerGroup.

ManpowerGroupin työmarkkinabarometrin tulosten perusteella työllistämisaikeet vahvistuvat heinä-syyskuussa.

Työnantajista 31 prosenttia suunnittelee henkilöstölisäyksiä, 18 prosenttia ennakoi henkilöstövähennyksiä ja 47 prosenttia uskoo henkilöstömääränsä pysyvän ennallaan.

Saldoluku on +13, ja kun siinä huomioidaan kausitasoitus, on henkilöstömäärän muutoksen saldoluku +6. Rekrytointiaikeet vahvistuvat neljä prosenttiyksikköä edellisestä vuosineljänneksestä ja 13 prosenttiyksikköä vuodentakaisesta.

– Kokonaistulos on nyt paras pandemian alkamisen jälkeen, mikä on hyvä uutinen niin työnhakijoille kuin työnantajillekin, ja siinä näkyy markkinoiden vahvistuva optimismi ja usko tulevaisuuteen, sanoo ManpowerGroup Suomen ja Baltian toimitusjohtaja Matti Kariola.

– Henkilöstön kysyntä ja rekrytointien määrä ovat jo jonkin aikaa olleet kasvussa – myönteistä suuntaa ovat varmasti vahvistaneet positiiviset luvut talouskasvusta ja odotuksista sekä tietysti koronatilanteen pysyminen hallinnassa ja rokotusten hyvä eteneminen. Koronan vaikutuksista johtuvia isoja eroja toimialojen välillä toki edelleen on, mutta yleiskuva on nyt suhteellisen myönteinen, Kariola analysoi.

Barometrikyselyyn vastasi yli 45 000 työnantajaa 43 maassa. Suomessa kolmatta vuosineljännestä koskevat vastaukset saatiin 509 työnantajalta, jotka edustavat eri toimialoja, alueita ja yrityskokoluokkia.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt